Superpesis: Raahe - Siilinjärvi

Julkaistu: 06.06.2019 12:16


Superpesis: Raahe - Siilinjärvi
Superpesis | Raahe - Siilinjärvi | 18:00
Raahessa pelataan torstai-iltana hyvin mielenkiintoinen kamppailu, kun kaksi vahvaa jaksoa pelaavaa alakastin joukkuetta kohtaavat.

Nousijajoukkue Siilinjärven Pesis on pelannut vahvaa alkukautta. Neljän ottelun pisteputki päättyi edelliskamppailussa tappiolla Vimpelin Vedolle, mutta tuossakin ottelussa SiiPe oli pitkään taistelussa mukana. Kovan taistelun jälkeen Veto vei lopulta pisteet nihkein numeroin 0-2 (1-2, 0-2).

Alkukauden pahasti sukeltanut Raahe ei kerännyt ensimmäisestä kuudesta ottelusta pistettäkään, mutta kaksi viime ottelua päättyivät voittoihin, kun PattU kaatoi ensin Kankaanpään kotona 1-0 ja tämän jälkeen Alajärven vieraissa 2-0. Kaksi peräkkäistä voittoa nostaa takuulla itseluottamusta aivan uudelle tasolle.

Molempien sisäpelin rakentelu on ollut ajoittain hyvinkin hankalaa, mutta myös ulkopelistä löytyy ongelmia. Loistavassa lyöntisäässä juoksumäärän arvioiminen onkin tavallista hankalampaa. Lähtökohtana on niukkajuoksuinen tiukka taistelu, mutta repeämisvaaraa löytyy.

Siilinjärvi on pelannut hyvin ennakkoluulotonta pesäpalloa koko alkukauden. Kotietu tekee Raahesta toki suosikin, mutta sisäpelissä on välillä valtavia ongelmia. Siilinjärvellä onkin hyvät mahdollisuudet hakea pisteitä Rännäriltä ja kertoimet puoltavat pelaamaan vierasmenestyksiä.

Hyödynnä 100€ talletusbonus vedonlyöntiin


Vedonlyöntisivusto 888sport tarjoaa kaikille uusille pelaajille 100€ ensitalletusbonuksen. Ensimmäinen talletuksesi siis tuplataan ja pääset pelaamaan tuplasti isommalla pelikassalla. Lue lisää sivustosta täältä tai siirry suoraan pelaamaan.
888sport: hyödynnä 100€ vedonlyöntibonuksesi tästä >>

Pelivalintamme:

Tuplamahdollisuus: x2 @2.04

Coolbet - Lue arvostelu

2.04

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus vedonlyöntiinLue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

2.00

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.00

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot aina 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan