Championship: Reading - Bristol City

Julkaistu: 03.11.2018 11:01


Championship: Reading - Bristol City
Championship | Reading - Bristol City | 17:00
Reading sukeltelee Championshipin hännillä kolmanneksi viimeisenä ja on voittanut 15 ottelustaan vain kolme. 12 sarjapisteellä he ovat tasoissa Hullin kanssa ja taistelevat pääsystä ulos viimeisen kolmen joukkueen porukasta. Tänään heidän vieraaksi saapuu Bristol City, joka on 22 sarjapisteellä keskikastissa sijalla 11.

Reading on silloin tällöin väläytellyt ja ovat saaneet hieman toivoa peliinsä, esimerkiksi kun joukkue voitti 20. lokakuuta Millwallin 3-1 ja syyskuun lopulla 3-0 Hullin. Yksittäisten voittojen välillä kuitenkin joukkue on ollut surkea ja todellinen taso taitaa tänäkin vuonna jäädä kehnoksi. Viime kaudella Reading pystyi kuin pystyi pysymään ulkona sarjaputoajien joukosta sijoittuen 20. sijalle. Odotukset olivat varmasti hieman korkeammalla mutta nyt näyttää jälleen heikolta.

Bristol on yltänyt kaudella hyviin voittoihin ja ollut kokolailla tasainen suorittaja ja pelannut jokseenkin tasonsa mukaisesti. Kaudella on kaatunut muunmaussa Sheffield United ja Brentford, joita voidaan pitää liigan kärkikastin joukkueina ja United onkin ykkösenä tällä hetkellä. Bristol on säilynyt ehjänä koko kauden ja heillä ei ole yhtään loukkaantunutta tässäkään ottelussa. Readingillä sen sijaan poissaolijoiden lista on pitkä ja muun muassa suomalainen ykkösmaalivahti Anssi Jaakkola on tästä ottelusta todennäköisesti pois. Huono joukkue, joka ei pääse peluuttamaan ykkösmaalivahtiaan ei ole hyvä yhdistelmä.

Bristol on pystynyt myös kelpo suorituksiin vieraskentillä tällä kaudella ja napannut vieraissa puolet voitoistaan. Näemme Bristolin nappaavan loukkaantumisista ja viretilan puutoksesta kärsivän Readingin päänahan tänään ilman sen suurempia ongelmia.

Pelaa vedonlyöntiä ilman rekisteröintiä!


Speedybet tarjoaa vedonlyöntiä ilman rekisteröintiä! Pääset nyt pelaamaan urheiluvedonlyöntiä ilman ainaisia dokumenttien lähettelyä tai rekisteröintejä. Homma toimii kuten Veikkauksella, mutta kertoimet ovat selvästi korkeampia ja aivan markkinoiden kärkipäätä. Tutustu Speedybet arvosteluumme tästä tai siirry pelaamaan Speedybetille suoraan.

Pelivalintamme:

Bristol City @2.30

Nordicbet - Lue arvostelu

2.30

Yksi parhaista! Hyödynnä Nordicbetin 170€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

2.30

Betsafelta peräti 200€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

2.30

Kaksi bonusvaihtoehtoa: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bethard - Lue arvostelu

2.25

Bethard - Lunasta kova 100€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Speedybet - Lue arvostelu

2.20

Speedybet - Vedonlyöntiä ilman rekisteröintiä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.20

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot Mr Greenillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Comeon! - Lue arvostelu

2.20

ComeOn - 10€ talletuksella 50€ pelirahaa!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.20

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet90 - Lue arvostelu

2.20

Nappaa 100€ bonus Bet90:lle!Lue arvosteluSiirry pelaamaan