CHL: SC Bern - Växjö | Ortega auttaa ruotsalaiset voittoon!

Julkaistu: 06.09.2018 12:04


CHL: SC Bern - Växjö | Ortega auttaa ruotsalaiset voittoon!
CHL | SC Bern - Växjö | 20:45
SC Bern porskuttaa kahden ottelun jälkeen CHL:n lohko G:n kärkipaikalla, kun vieraissa kaatu sensaatiomaisesti Växjö 1-2 sekä Cardiffissa kotijoukkue jatkoajalla 2-3. Bern on mielenkiintoinen joukkue suomalaisittain, sillä joukkueen päävalmentajana toimii Kari Jalonen ja apuvalmentajana Mikko Haapakoski.

Växjö ei varmasti ollut tyytyväinen avausottelun tappioon kotikentällä. He paikkasivat heti toisessa ottelussa kaatamalla Salzburgin 5-2, mutta leirissä ollaan varmasti motivoituneita matkustamaan uudelleen Sveitsiin ja ottamaan revanssi Bernistä. Växjön ykköskenttä on ollut murhaava harjoituskaudella sekä myös näissä kahdessa ensimmäisessä CHL-ottelussa. Isona nimenä on noussut esiin Austin Ortega.

Kyseessä on 24-vuotias rightin puolen jenkkihyökkääjä. Hän pelasi läpi collegen ja myös kahdella kaudella AHL:ssä San Diego Gullsin joukkueessa, ennen kuin sai sopimuksen Växjöhön täksi kaudeksi. Hän on ollut selkeä ykkösmies Växjölle ja paukuttanut viimeiseen kuuteen otteluun 11 tehopistettä. Viime ottelussa Salzburgia vastaan Ortega tekaisi hattutempun. Ortegan tehopisteelle tarjotaan tänään Nordicbetillä 1,75 kerrointa, jossa näet myös ottelun suorana lähetyksenä live streamissä.


Växjö on pelivoimaltaan parempi joukkue ja vahvistuu varmasti alkukauden edettyä. Kertoimet Växjön voitolle ovat kohtalaisen hyvät ja lähdemme hakemaan pelikohdetta heidän kauttaan. Pidämme kuitenkin Austin Ortegasta ja hänen ilmiömäisestä pelivireestään. Löysimmekin isolla kertoimella kohteen, missä pelaamme Austin Ortegan osumaa missä vaiheessa peliä tahansa ja Växjön vierasvoittoa.

Pelivalintamme:

Austin Ortega tekee maalin & Växjö voittaa @7.00

Mr Green - Lue arvostelu

7.00

2x25€ ilmaisvedot ilman kierrätysvaatimusta!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

7.00

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan