Timanttiliiga, Lausanne: Senni Salminen - Kristiina Mäkelä

Timanttiliiga, Lausanne | Senni Salminen - Kristiina Mäkelä | 26.8.2021 | 21:45
Kohde sulkeutuu: 26.08.2021 21:45
Lausannen ilta kokoaa paikalle naisten kolmiloikan kerman. Yleisurheilukansan yleinen mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti tuoreeseen maailmanennätysnaiseen Yulimar Rojasiin, mutta suomalaisittain kiinnostavat eniten Kristiina Mäkelän & Senni Salmisen edesottamukset.

Salminen on ollut kauden parhaiden hyppyjensä osalta parempi, mutta Mäkelä on "luottohevonen" tällaisessa head to head -vedossa. Hyvin lähellä tasabuukkia olevassa parissa 2,30 kelpaa kyllä.



Suomalaisten viimeisin kohtaaminen on tuoreessa muistissa ja varmasti pysyykin siellä. Loikkihan Mäkelä Tokion olympiakarsinnassa yhden sentin pidemmälle kuin Salminen. Se riitti viemään ensin mainitun loppukilpailuun ja kilpakumppaninsa karsiutumiseen.

Finaalissa Mäkelän kisa jäi kolmeen hyppyyn. Niistä paras kantoi 14,17 metrin päähän lankkuvahasta eli neljä senttiä lyhyemmälle kuin karsinnassa. Pienestä ovat siis asiat olleet kiinni, ja ylipäätään Mäkelän marginaalit kauden aikana ovat olleet pienet.

Äärimmäistä tasaisuutta


Jokaisen kauden kuuden ulkoratakisan tulos on mahtunut välille 14,17-14.41. Tuo 14,41 oli vieläpä jonkinlainen poikkeus sääntöön, sillä muuten pisimmät loikat ovat kisasta toiseen kantaneet hämmästyttävällä tarkkuudella kymmenen senttimetrin sisään toisistaan. Myös kilpailujen sisällä on tullut yleensä vähintään kaksi lähes yhtä pitkää suoritusta.

Noin 14,20:n tulos näyttäisi siis olevan takuutyötä, mutta pidemmälle ei toistaiseksi ole juurikaan päästy. Ratkaiseva asia tämän illan vertailussa onkin, millä todennäköisyydellä Salminen ylittää tuon 14,20.

Isoa ailahtelua


Potentiaali hänellä siihen tietysti on. Onhan tuo vähintään 14,20 tullut viidessä kilpailussa kuudesta, ainoana tahrana Joensuun Motonet GP -tapahtuma, jossa Salminen mallaili olympiakarsinnan rytmiä. Tuloksena tuolloin kolme yliastuttua ja kisan lopettaminen siihen.



Tämän kauden komeetta on säväyttänyt useasti. Orimattilan tuulituloksella 14,70, Cluj-Napocassa tulleella Suomen ennätystuloksella 14,63, Paavo Nurmi Gamesin 14,51:llä ja niin edelleen. Nämä kaikki siis pidempiä loikkia kuin Mäkelällä elämässään koskaan.

Mutta mutta. Salmisen suoritusvarmuus on yleisurheilukauden aikana ollut hyvin eri luokkaa. Hän on onnistunut lähes jokaisessa kilpailussa kerran-kaksi, mutta muuten on kisan sisällä ollut hiljaisempaa. Kaikkinensa vire on ollut kesäkuun loppupuolen jälkeen laskemaan päin.



Lausannen Timanttiliigan kisaan osallistuu yhdeksän kilpailijaa, joista kaikkien kauden paras tulos Mäkelää lukuun ottamatta on vähintään 14,60. Tämä tietää kovaa kilpailua, jossa jatkokierroksille pääsemiseen tarvitaan laadukkaita suorituksia.

Salmiseltakin tarvitaan siis onnistumisia nopeasti. Yksi hyppääjä putoaa joukosta pois kolmen kierroksen jälkeen, ja viidennen kierroksen jälkeen voittaja ratkotaan tunnetusti ja kritisoidusti kolmen hyppääjän kesken viimeisillä suorituksilla.


Tasainen suorittaja Mäkelä vastaan potentiaaliltaan parempi mutta loikiltaan vaihteleva Salminen. Mielenkiintoinen kaksikko, jossa 2,30 riittää kyllä pelipäätökseen.
Katsasta päivitetty listauksemme uusimmista vedonlyöntibonuksista! Tarjolla tuhansia euroja ilmaista pelirahaa kaikille vedonlyöjille. Nykyään tarjolla myös paljon vedonlyöntibonuksia ilman kierrätystä. Lue lisää ja katso uusimmat vedonlyöntibonukset täältä >>

Pelivalintamme:

Senni Salminen-Kristiina Mäkelä 2 (Mäkelän parempi loppusijoitus) @2.3

Osuma
Coolbet - Lue arvostelu

2.3

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä