Serie A: Hellas Verona - AC Milan

Serie A | Hellas Verona - AC Milan | 21:45 | 08.05.2022
Kohde sulkeutuu: 08.05.2022 21:45

Serie A:n kolmanneksi viimeisellä kierroksella pahnan pohjimmaisena pelattavassa Gialloblun ja Rossonerin välisessä kamppailussa pelataan jo isoista panoksista eikä vierailla ole käytännössä varaa menettää pisteitä yhtä enempää. Milanolaiset eivät ole eilisen teeren poikia suoriutumaan tällaisista otteluista jalat kuivina!




Serie A:ssa 36.kierroksella kohtaavat Hellas Verona ja AC Milan toisensa Stadio Marc’Antonio Bentegodilla äitienpäivän myöhäisottelussa kello 21:45.

Gialloblu ryösti vierasvoiton Sardiniasta


Igor Tudorin luotsaaman Hellas Veronan sijoitus Serie A:ssa on tällä hetkellä yhdeksäs ja sillä on vielä kaikki eväät yltää jopa pari pykälää ylemmäksi ja napata neljä pinnaa ylempänä olevan Fiorentinan nokan edestä paikka eurokentiltä ensi kaudeksi.

Kolme edellistä peliään tappioitta pelanneet veronalaiset ovat napanneet kahdesti kolmessa viime pelissään täydet pisteet ja kävivät kaatamassa sarjapaikastaan taistelevan Cagliarin 2-1 Sardegna Arenalla vappuviikonloppuna.

Antonin Barak ja Gianluca Caprari veivät Gialloblun kahden maalin karkumatkalle ensimmäisellä jaksolla eikä Rossoblu saanut kurottua enää eroa umpeen vajaan tunnin kohdalla syntynyttä kolmannen maalinsa viiteen peliin tehneen Joao Pedron kavennusosumaa lukuunottamatta.

Veronan treenivahvuuteen viikolla paluun tehnyt puolalaistoppari Pawel Dawidowicz nähtäneen jo penkillä. Kroaattiveskari Ivor Pandur on enää ainoa varma poissaolija Tudorin suojateilta.

Gialloblun (3-4-2-1) mahdollinen avausrosteri: Montipo; Ceccherini, Gunter, Casale; Faraone, Tameze, Ilic, Lazovic; Barak, Caprari; Simeone.




Rossonerille täpärä kotivoitto La Violan kustannuksella


Stefano Piolin luotsaama AC Milan putosi Serie A:n piikkipaikalta perjantaina toiseksi Inter Milanin noustua voitollaan Empolista yhdellä pisteellä kärkeen yhden ottelun enemmän pelanneena.

Scudetto-paineet näkyivät Piolin suojattienkin otteissa edelliskierroksella, kun AC Milan onnistui kaatamaan vaivoin Fiorentinan 1-0 kotiluolassaan San Sirolla vappuna. Voittomaalin tulitti boksin ulkopuolelta Rafael Leao, joka sai sihdattua pallon sopivasti vasemman tolpan juureen verkon oikealle puolelle Rossonerin näkövinkkelistä 82.minuutin kohdalla.

Pioli saa lähestulkoon parhaat ukkonsa jalkeille huippujännittäviin kevätkauden ratkaisupeleihin, sillä ainoastaan Simon Kjaer on varmuudella ulkona loppukauden peleistä. Alessandro Florenzi on tullut mukaan treenivahvuuteen jo tällä viikolla.

Kymmenen liigamaalia tällä kaudella viimeistellyt Leao on käytännössä itseoikeutettu valinta Piolilta Rossonerin avauspermanenttiin tukemaan hyökkäystä. Yhdeksän osumaa viimeistellyt Oliver Giroud ottanee paikan avauksessa ja kahdeksan kaapin mies Zlatan Ibrahimovic tulee mukaan sitten toisella pelijaksolla.

Rossonerin (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Maignan; Calabria, Kalulu, Tomori, Hernandez; Tonali, Bennacer; Messias, Kessie, Leao; Giroud.




Rossoneri rutistaa arvokkaan voiton


Molemmilta joukkueilta löytyy säkillinen motivaatioita vielä tähän kamppailuun, joten vahvaa suorittamista on taatusti luvassa tähän peliin. 
Gialloblulta löytyy todella vahvoja maalintekijöitä, sillä Giovanni Simeone on viimeistellyt jo 16, Caprari 12 ja Barak 11 liigaosumaa tällä kaudella. Eli yhteensä tämä Veronan avauksessa viilettävä kolmikko on taikonut 39 maalia! Milanilla ei ole avauksessa yhtä tehokasta kolmikkoa eikä edes kolmea noin vahvaa maalaria eri aikoihinkaan kentällä pelatessaan (Leao 10, Giroud 9, Ibrahimovic 8 = 27 nyyttiä).

Veronalaisten voittohaaveita rajoittaa toki paitsi Rossonerin Scudetto-jahti myös se fakta, etteivät milanolaiset ole hävinneet vieraissa kuin ainoastaan kerran tällä kaudella.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

1X2: AC Milan @1.8

Osuma
Fastbet - Lue arvostelu

1.8

Lunasta Fastbetiltä 50€ vedonlyöntibonuksia!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Sportaza - Lue arvostelu

1.76

Sportaza - Avaa tili ja nappaa 200€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Campobet - Lue arvostelu

1.76

Campobet - Lunasta 100% vedonlyöntibonus 200€ asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.75

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Fansbet - Lue arvostelu

1.74

Fansbet - uusi 200% jättibonus jopa 1500€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä