Serie A: Lazio - Verona

Serie A | Lazio - Verona | 19:00 | 11.09.2022
Kohde sulkeutuu: 11.09.2022 19:00

Lazio ja Verona taitavat molemmat maalinteon. Edellinen kärsi viimeksi vasta kauden avaustappionsa kotiluolassaan, missä eivät kuitenkaan ole hävinneet saapasmaan pääsarjassa kahdesti peräkkäin pariin vuoteen! Verona otti viime kierroksella vasta ensimmäisen voittonsa tällä kaudella eikä se tee siitä vielä sateentekijää ja kaikki kolme pistettä jäävät Roomaan, missä molemmat onnistuvat maalaamaan.




Serie A:n 6.kierroksella kohtaavat Lazio ja Verona toisensa Stadio Olimpicolla sunnuntaina kello 19:00.

Laziolle avaustappio Serie A:ssa - Eurooppa-liiga alkoi puolestaan voitokkaasti!


Maurizio Sarrin luotsaama Lazio on kerännyt viidestä pelistä kahdeksan pistettä maalisuhteella 7-5 sarjasijoituksen näyttäessä yhdeksättä sijaa. Neljästä ensimmäisestä pelistä Sarrin suojatit ottivat kaksi voittoa ja pelasivat kahdesti tasan, kunnes kohtasivat viidennellä kierroksella Sarrin ex-seuran Napolin kotonaan Stadio Olimpicolla ja joutuivat tunnustamaan sen paremmakseen 1-2. Myöskään viime kaudella Lazio ei onnistunut Napolia kaatamaan.

Mattia Zaccagni vei Felipe Andersonin syötöstä Lazion jo 4.minuutilla johtoon, mutta Napolin kesähankinnat Fenerbahcesta hankittu Min-Jae Kim tasoitti kauden toisella maalillaan vielä avausjaksolla sekä Dinamo Batumista saapasmaahan kirjansa siirtänyt Khvicha Kvaratskhelia iski kauden neljännellä osumallaan napolilaisille voittomaalin tunnin kohdalla.

Ciro Immobile johtaa Lazion sisäistä maalipörssiä kahdella maalilla ja yhdellä maalisyötöllä.

Sarrin suojatit aloittivat Eurooppa-liigan lohkovaiheen kotonaan Stadio Olimpicolla Feyenoordia vastaan kaataen hollantilaiset 4-2.

Roomalaiset karkasivat puolessa tunnissa kolmen maalin karkumatkalle Luis Alberton, Andersonin ja Matias Vecinon osumilla. Vecino lisäsi roomalaisten johdon jo 4-0:ään tunnin pelin jälkeen. Vaikka Feyenoord ei ollutkaan yhtään omalla tasollaan lohkon potentiaalisten kärkijengien kohdatessa toisensa heti avauskierroksella onnistui sekin maalinteossa vielä kahdesti Sarrin kierrätettyä pelin jo ratkettua rosteriaan ja Santiago Gimenez pääsi maalaamaan vieraiden molemmat osumat.

Lazion keskikentältä on Danilo Cataldi pelikiellossa ja Napolia vastaan loukkaantunut Pedro jää myös Feyenoord-pelin tapaan myös Verona-pelistä. Mahdollisia korvaajia ovat Marcos Antonio ja Toma Basic.

Lazion (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Provedel; Lazzari, Patric, Romagnoli, Marusic; Milinkovic-Savic, Antonio, Vecino; Anderson, Immobile, Zaccagni.

Lazion pelit jatkuvat eurokentillä Eurooppa-liigan lohkovaiheen toisella kierroksella Midtjyllandia vastaan MCH Arenalla, Herningissä ensi torstaina.




Verona vihdoin avausvoittoon!


Gabriele Cioffin luotsaama Verona on kerännyt viidestä pelistä vaatimattomat viisi pistettä maalisuhteella 6-9 ja tasaisessa Serie A:n keskikastissa sarjasijoitus on tällä hetkellä 13:s.

Kahden tasurin ja kahden tappion jälkeen se otti vihdoin kauden avausvoittonsa viime viikonvaihteessa kohdattuaan kotonaan Stadio Marc’Antonio Bentegodilla toisen ilman voittoa pelanneen joukkueen Sampdorian, mikä kaatui isäntien käsittelyssä 2-1.

Kaikki osumat tehtiin avausjakson lopussa, missä Francesco Caputo vei ensin Sampdorian vierasjohtoon 40.minuutilla. Vierasvahti Emil Audero sössi pallon omiin 44.minuutilla ja Verona nousi nopeasti tasoihin. Voittomaalinsa Cioffin suojatit iskivät avausjakson lisäajalla Josh Doigin toimesta.

Kaksi osumaa kahdessa ensimmäisessä pelissä tehnyt Thomas Henry johtaa Veronan maalipörssiä noilla osumilla.

Wing-back Davide Faraoni saattaa joutua väliin loukkaantumisen takia tämän pelin. Hyökkääjistä Roberto Piccolin pelikunto ratkeaa vasta aivan ottelun alla.

Veronan (3-4-1-2) mahdollinen avausrosteri: Montipo; Dawidowicz, Hien, Coppola; Terracciano, Ilic, Tameze, Doig; Lazovic; Lasagna, Henry.




Verona onnistunee maalinteossa, Lazio vienee kuitenkin koko potin


Edellisen kotipelinsä siis Serie A:ssa hävinnyt Lazio ei ole saanut kahdesti peräkkäin Stadio Olimpicolla kuonoonsa saapasmaan pääsarjassa eikä sillä ole käytännössä varaa tehdä sitä nytkään. Veronaa Lazio ei ole onnistunut kuitenkaan kaatamaan kuin kahdesti kuudessa viime kohtaamisessa. Sarrin suojattien puolustus on osoittautunut haavoittuvaksi, joten Veronalla on hyvät mahdollisuudet onnistua maalinteossa. Lazio ottanee kuitenkin kotivoiton kaikesta huolimatta, vaikka maaliverkot soivatkin molemmissa kenttäpäädyissä.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Lazio voittaa ja molemmat joukkueet tekevät maalin @3.15

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

3.15

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
TonyBet - Lue arvostelu

3.1

TonyBetiltä jopa 100€ ilmaisveto helpolla kierrätyksellä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
22Bet - Lue arvostelu

3.1

22Bet - Hyödynnä 100% bonus aina 122€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Lucky Elektra - Lue arvostelu

3.1

Lucky Elektra - Pelien aloittamiseen jopa 150€ bonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

2.8

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä