Serie A: Napoli - Sassuolo

Serie A | Napoli - Sassuolo | 16:00 | 30.04.2022
Kohde sulkeutuu: 30.04.2022 16:00

Napoli ei ole ollut niin vakuuttavassa tikissä kotonaan, etteikö Sassuolo voisi tehdä sille kovastikin kiusaa!




Serie A:ssa 35.kierroksella kohtaavat Napoli ja Sassuolo toisensa Stadio Diego Armando Maradonalla vapunaattona kello 16:00.

Napoli hävisi jo toisen kerran Empolille tällä kaudella - kausi uhkaa päättyä joko kolmanteen tai neljänteen sijaan


Luciano Spallettin luotsaama liigakolmonen Napoli menetti käytännössä viimeisetkin toivonrippeensä tämänkautiseen Scudettoon kärsiessään jo kauden toisen tappionsa Empolia vastaan, kun se joutui lopulta nöyrtymään kahden maalin johtoasemastaan huolimatta Empolille 2-3 Stadio Carlo Castellanilla viime sunnuntaina. Kun liigaa on pelaamatta vielä neljä kierrosta Napoli on jäänyt liigakärki AC Milanista seitsemän pistettä.

Napoli johti Dries Mertensin ja Lorenzo Insignen maaleilla vielä peliä 2-0, kun peliaikaa oli vielä kymmenen minuuttia jäljellä. Sitten Liam Henderson sekä Andrea Pinamonti kahdesti tekivät yhteensä kolme osumaa kahdeksassa minuutissa ja Napoli oli lyötyä hetkessä!

Viimeksi sivuun jäämäänjoutuneet Kalidou Koulibaly ja Giovanni Di Lorenzo palaavat mahdollisesti lauteille tänään, mutta jos jostain syystä joutuisi jompikumpi jäämään sivuun Spallettilla on korvaajakin katsottu valmiiksi: Alessandro Zanoli. Keskikentän parivaljakko Eljif Elmas ja Stanislav Lobotka.

Napolin (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Ospina; Zanoli, Rrahmani, Koulibaly, Rui; Anguissa, Ruiz; Politano, Mertens, Insigne; Osimhen.




Sassuolo poiminut mainioita päänahkoja reissupeleistään


Alessio Dionisin luotsaama liigakymppi Sassuolo kohtasi kotonaan viime viikonvaihteessa Sassuolon ja siirtyi 39.minuutilla 1-0 johtoon, kun Domenico Berardi löysi syötöllään Giacomo Raspadorin, joka sijoitti pallon vasemmalta Vanhan rouvan maaliin. Vielä avausjakson viime hetkillä sai Paulo Dybala pallon Denis Zakarialta boksin sisälle, missä Juve-hyökkääjä täräytti sen muitta mutkitta Sassuolon maalin kattoon. Peli eteni tasatilanteessa aina päätösminuuteille saakka, jolloin Moise Kean sai syötön Alex Sandrolta rangaistusalueelle ja Kean painoi pelivälineen kylmänviileästi maaliverkkoon ja Juventus nappasi arvokkaat vieraspinnat 2-1 voitolla nousten enää pisteen päähän kolmantena olevasta Napolista.

Sassuololta on sivussa kolmikosta Giorgios Kyriakopoulos pelikiellon takia sekä Abdou Harraoui että Jeremy Toljan pitkäaikaisloukkaantuneina. Dionisi tuskiin viilaa kovinkaan paljoa Sassuolon rosteria, jos yhtään.

Sassuolon (4-2-3-1) mahdollinen avausrosteri: Consigli; Muldur, Chriches, Ferrari, Rogerio; Lopez, Frattesi; Berardi, Raspadori, Traore; Scamacca.




Kotonaan kovasti ailahdellut Napoli saattaa menettää taas kotipisteitä


Napoli on hukannut hirveästi pisteitä kotipeleissään tällä kaudella häviten Stadio Diego Armando Maradonalla kaikkiaan kahdeksan kertaa, niistä viidesti liigapeleissä. Paineetta pelaava Sassuolo on osoittanut pystyvänsä nappaamaan pisteitä vieraissa myös isoilta seuroilta, joten vahvasti hyökkäävän Sassuolon seuraava uhri voisi aivan helposti olla Napoli. Isännillä riittää kuitenkin motivaatiota loppukauden muutamassa pelissään yrittää pitää Juventus takanaan neljäntenä, vaikka käytännössä kolmannella ja neljännellä sijalla ei Saapasmaan pääsarjassa ole juuri mitään seksuaalista merkitystä molemmilta sijoilta kun yltää yhtä hyvin Mestarien Liigaan ensi kaudeksi. Silti saahan siitä aina enemmän leveiltävää illanistujaisiin. Tasuri lienee mainio lähtökohta pelimerkiksi tähän kohteeseen!

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Tasapeli @4.9

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

4.9

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Fastbet - Lue arvostelu

4.9

Lunasta Fastbetiltä 50€ vedonlyöntibonuksia!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

4.9

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet365 - Lue arvostelu

4.75

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Sportaza - Lue arvostelu

4.75

Sportaza - Avaa tili ja nappaa 200€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä