Serie A: Udinese - AS Roma

Serie A | Udinese - AS Roma | 21:45 | 04.09.2022
Kohde sulkeutuu: 04.09.2022 21:45

Kaksi voittoa peräkkäin ottanut Udinese saa melkoisen hunajakärpäsen vieraakseen, kun AS Roman tämänhetkinen maaliruisku Paulo Dybala pääsee hunajapurkin, Udinesen ääreen nauttimaan maalinteosta! Udinese on nimittäin se joukkue, mitä vastaan argentiinalainen on Serie A-urallaan viimeistellyt eniten maaleja (10) ja antanut siinä sivussa eniten maalisyöttöjä (7)! Tarvitaanko enempää perusteluja päivän tärppiin?




Serie A:ssa 5.kierroksella kohtaavat Udinese ja AS Roma toisensa Dacia Arenalla sunnuntain myöhäisottelussa kello 21:45.

Udinese raapinut niukat voitot kahdesta viime pelistään


Andrea Sottilin luotsaama Serie A:ssa kahdeksantena oleva Udinese aloitti kautensa Scudettoa puolustavan AC Milanin kotiluolassa San Sirolla, missä Sottilin suojatit pistivät hienosti hanttiin pystymättä kuitenkaan paremmalleen mitään 2-4 lukemin. Kotiavaus Salernitanaa vastaan Dacia Arenalla tyssäsi Nehuen Perezin avausjakson lopussa saamaan punaiseen korttiin ja peli meni lopulta kiikareiden tuijotteluksi. Kahdesta tuoreimmasta pelistä Udinese ottikin sitten voitot Monzasta (2-1) Brianteolla sekä Fiorentinasta (1-0) vihdoin kotona Dacia Arenalla.

Udinesen maalipörssiä johtaa lusitaanihyökkääjä Beto, joka onnistui maalinteossa niin Monzasta kuin Fiorentinaa vastaan.

Sottil tervehtii taatusti tyytyväisenä 22-vuotiaan Perezin paluuta takaisin pari viime ottelua pelikieltoa sovitettuaan. Perez hyppää ilman muuta suoraan avaukseen ja siellä todennäköisesti keskikentän oikeaan laitaan antaen näin Roberto Pereyralle keskeisemmän roolin isäntien pelin moottorina.

Udinesen (3-5-2) mahdollinen avausrosteri: Silvestri; Becao, Nuytinck, Bijol; Perez, Pereyra, Walace, Makengo, Udogie; Deulofeu, Beto.




AS Roma kärkinelikossa kolmella voitolla ja yhdellä tasurilla - pitänyt kolmesti maalinsa puhtaana!


Jose Mourinhon luotsaama Serie A:ssa toisena oleva AS Roma on avannut kautensa kolmella voitolla otteluissa, missä se ei ole päästänyt maaliakaan. Sen lisäksi se on pelannut kerran tasan. Tappiosarake näyttää neljän pelin jälkeen edelleen puhdasta nollaa!

Mourinhon suojatit avasivat kautensa Salernitanan vieraana Stadio Arechilla, missä roomalaiset kaatoivat isäntänsä Bryan Cristanten ainokaisella.

Kotiavauksessa sarjatulokas Cremonesea vastaan puolestaan riitti Chris Smallingin viimeistelemä osuma keltanokkien kaatoon Stadio Olimpicolla.

Kolmannessa pelissä Juventuksen vieraana Allianz Stadiumilla jännittävin hetki oli Juvesta Romaan siirtyneen Paulo Dybalan paluu ex-kotistadionilleen ja se pureeko oma koira e -seuraansa. Ei purrut, mutta antoi maalisyötön Tammy Abrahamin tasoitusosumaan britin tasoitettua Juventuksen serbihyökkääjä Dusan Vlahovicin varhaisen johtomaalin.

Neljännessä pelissään Roma sai keltanokkajoukkueista Monzan vieraakseen Stadio Olimpicolle ja tällä kertaa Dybala avasi sitten vihdoin maalihanansa Giallorossin viininpunaisessa peliasussa maalaten joukkueensa kaksi ensimmäistä osumaa. Kolmannen iski Roger Ibanez Lorenzo Pellegrinin syötöstä.

Dybala johtaa kahdella maalilla roomalaisten maalipörssiä. Argentiinalainen pelikone on antanut lisäksi yhden maalisyötön.

Georginio Wijnaldum ja Nicolo Zaniolo joutuvat olemaan loukkaantumisten takia yhä sivussa roomalaisten rosterista. Torinosta hankittu Andrea Belotti sai tulikasteensa viikolla vaihdosta kentälle loikattuaan onnistuen melkein maalinteossa. Lisää vastuuta tulee varmasti jossain vaiheessa myös Udinesea vastaan!

AS Roman (3-4-2-1) mahdollinen avausrosteri: Patricio; Mancini, Smalling, Ibanez; Karsdorp, Matic, Cristante, Spinazzola; Pellegrini, Dybala; Abraham.







Päivän ehdoton tärppi on Dybalan maali!


Keskiviikkona Eurooppa-liigan lohkovaiheen Bulgariassa Ludogoretsin vieraana aloittava AS Roma saattaa pelata jo hiukan käsijarru päällä Udinesea vastaan Dacia Arenalla, missä Mourinho toisaalta pedanttina koutsina haluaa rosteristaan parhaan tehon irti pisteitä ilmaiseksi pois myöskään antamatta. Joka tapauksessa yhtäkaikki Mourinho suojatteineen lähtee metsästämään varmasti voittoa tiiviin puolustuspelaamisen kautta ja maalit saattavat olla kortilla! Jos joku vieraista onnistuu maalinteossa, niin se tulee olemaan ehdottomasti Dybala. Argentiinalainen on tulittanut urallaan eniten maaleja kaikista Serie A-joukkueista juuri Udinesea vastaan, minkä verkko on heilunut kymmenen kertaa Dybalan lapikkaasta syntyneellä osumalla. Lisäksi sama veijari on antanut Udinesea vastaan seitsemän maalisyöttöä!

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Paulo Dybala (AS Roma) tekee maalin @2.9

Huti
Mr Green - Lue arvostelu

2.9

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
TonyBet - Lue arvostelu

2.73

TonyBetiltä jopa 100€ ilmaisveto helpolla kierrätyksellä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Lucky Elektra - Lue arvostelu

2.66

Lucky Elektra - Pelien aloittamiseen jopa 150€ bonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
22Bet - Lue arvostelu

2.6

22Bet - Hyödynnä 100% bonus aina 122€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mobilebet - Lue arvostelu

2.5

Mobilebet - Tuplaa ensitalletuksellesi 100€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä