Superpesis: Sotkamo - Kempele

Superpesis | Sotkamo - Kempele | 18:00 | 18.7.2022
Kohde sulkeutuu: 18.07.2022 18:00
Juoksulinjat on vedetty mielestäni yläkanttiin. Jymyllä ulkopeli toimii hyvin, mutta sisällä ei homma niin mairittelevasti ole kulkenut, ja toisaalta KeKi on ollut todella tahmea viime otteluissaan.




Jymylle tappio El Klassikossa


Odotuksiin nähden hyvää jälkeä kentällä tehnyt Jymy miehittää 20:en pelatun ottelun jälkeen tällä hetkellä sijaa kolme, kun Kopla kipusi sotkamolaisten ohi sunnuntain voitollaan KaMasta. Jymyn neljän ottelun voittoputki päättyi viime perjantaina sarjakärki ViVen vieraana Saarikentällä. Ottelu oli ennakko-odotusten mukaista tasaista vääntöä, ja varsin hyvää ulkopeliä molemmilta nähtiin. Avausjakson Veto vei juoksuin 4-2, ja ensimmäisen puoliskon aikana kieltämättä Veto oli ainakin tuon verran Jymyä edellä. Toisella jaksolla Veto näytti menevän menojaan, mutta Jymy onnistui nousemaan juoksuissa tasatilanteeseen, mutta pisteisiin asti se ei riittänyt, kun toisen jakson juoksut kirjattiin 3-3. Oli tuon ottelun aikana toki Jymyn kannalta valitettavasti läheltä piti-tilanteita, mm. Roope Korhosen läpilyönti, joka lopulta tyssäsi verkkoon, ja Veto sai näin ollen katkaistua pajatson tyhjennyksen. Vedon puolelta on mainittava ehdottomasti loistavaa lukkaripeliä esittänyt Teemu Kinnunen, joka oli kentän paras ulkopelaaja. Tappio oli Jymylle toinen tämän kauden keskinäisissä.



Ei tuo Veto-ottelu heikko suoritus ollut Sotkamolta, ja pieniä eroja näiden kärkijoukkueiden välillä lopulta on. Yksi seikka missä ero näkyi, oli se, että Jymyn lyöntipeli on tällä hetkellä liikaa Roope Korhosen varassa, eikä toisaalta tärkeä etenijä Joni Rytkönen ole vielä aivan sataprosenttisessa kunnossa. Joten olosuhteisiin nähden Jymyltä ollaan kuitenkin nähty hyvää suorittamista, mutta kirittävää riittää yhä.

KeKin kone yskinyt


Sijalla seitsemän olevan KeKin kone yskinyt viime kierroksilla. Kempele on kärsinyt kaksi perättäistä tappiota, kun ensin runsas viikko takaperin Manse kävi hakemassa vieraspisteet selvin numeroin 0-2 (0-4,2-5), eikä KeKillä juurikaan saumoja voittoon ollut. Tämän viikon torstaina puolestaan pudotuspelipaikkoja jahtaava IPV yllätti KeKin niin ikään Kempeleellä. IPV oli ottelun alusta saakka kentän parempi puolisko, eikä varsinkaan sisäpeliään saanut KeKi missään vaiheessa auki IPV-lukkari Rasmus Surakan heiluteltua tahtipuikkoa. Ottelun tulos kirjattiin IPV:lle 0-2 (1-3,1-2).

Todella laihaksi on jäänyt KeKin sisäpelisaldo kahdessa viime ottelussa. 3-tilanteisiin se on päässyt 21 kertaa, mutta juoksuja on syntynyt vain neljä. Toki Mansea vastaan oli lyöjäosastolta sivussa tärkeä Matti Korhonen, mutta ei KeKin pitäisi olla ainoastaan hänen varassa, sillä isossa kuvassa tällä kaudella on KeKi juuri sisällä ollut vahva joukkue. Tietenkin, kun jälleen tulee yksi sarjan kärkijoukkueista vastaan, on syytä nostaa esiin se tosiseikka, että Kekillä on ollut isoja vaikeuksia näitä kärkiseuroja vastaan. Kesäskuussa KeKi hävisi edellisen Jymy-ottelun, minkä lisäksi tappioita on tullut Vimpeliä vastaan peräti kolmesti, sekä kertaalleen Mansea, että JoMaa vastaan.


Juoksut tiukassa?


Jymy lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta KeKin puolelta löytyy valueta, jos tuohon uskaltaa koskea. KeKillä on kuitenkin ollut ongelmia näitä isompia vastaan, joten eipä tuo juurikaan houkuttele. Sen sijaan matala juoksumäärä maistuu, sillä raja on vedetty 13,5 juoksuun. Jymyn ulkopeli on hyvällä tasolla, mutta sisällä ei mitään tykitystä olla nähty. Toisaalta Kekin sisäpeli on ollut edellisissä otteluissa niin jumissa, että en usko sen aukeavan Hiukassakaan.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Alle 13,5 juoksua @1.71

Osuma
iBet - Lue arvostelu

1.71

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.7

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.7

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan