Superpesis: Sotkamon Jymy - Joensuun Maila

Superpesis: Sotkamon Jymy - Joensuun Maila
Superpesis | Sotkamon Jymy - Joensuun Maila | 17:00 | 03.09.2021
Kohde sulkeutuu: 03.09.2021 17:00
Superpesiksen puolivälierät saavat perjantaina ansaitsemansa päätöksen, kun pari ottelusarjaa venyivät viidensiin ja ratkaiseviin otteluihin. Sotkmoassa, Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamon Jymy & Joensuun Maila iskevät yhteen todelliseksi klassikoksi muodostuneen sarjan päätösottelussa. Sarja päättynee yhtä viihdyttävissä merkeissä, mitä on toistaiseksi jo neljän ottelun verran nähty.




JoMa nousi tuhkasta kotikentällään


Jymy oli torstaina jo todella lähellä voittoa ja JoMan kauden päättämistä, mutta vielä ei ollut aika. Avausjakso oli molemmilta hyvää peliä, ja onnistumisia tuli vuorotahtiin. Ennen Jymyn neljättä tasoittavaa tilanne oli kotijoukkueelle 3-2, mutta Jymy nousi jaksovoittoon Roope Korhosen & Lauri Rönkön lyönneillä.

Toisella jaksolla kummallakin sakkasi sisäpelissä enimmäkseen kotiuttaminen. Jymy onnistui yhden juoksun tekemään toisen aloittavallaan, ja tilanne vaikutti jo vieraiden kannalta valoisalta, kun JoMa jätettiin kolmen ensimmäisen vuoron aikana tyystin juoksuitta. Viimeisellä aloittavallaan Jymy pääsi nopeasti rakentelemaan tilannetta, ja tuskaa syötettiin kotijoukkueelle, kun R.Korhonen kotiutti ensin Joni Rytkösen, ja hetkeä myöhemmin Riku Niemi vapautti kotipesään Niko Korhosen. JoMa ei kuitenkaan kolmen juoksun takamatkasta juuri hätkähtänyt. Kuin ihmeen kaupalla JoMa onnistui tekemään tarvittavat neljä juoksua yksittäisistä onnistumisista, joskin Jymyn leirin melko suosiollisella avustuksella, sillä monta virhettä Jymyltä nähtiin kriittisillä hetkillä ulkokentällä.

Superiin mentäessä oli Jymy menettänyt otteensa totaalisesti, eikä ykköpesää pidemmälle päästy kentällä. JoMan marssi voittoon Samuel Tirkkosen juostua kotiin asti harhaheiton myötä.

3-tilanteet ottelussa meni JoMalle niukasti 17-16, ja kotiutusyritykset kirjattiin puolestaan tasan 7/15. JoMan parhaimmistoa torstaina olivat ykköskärjessä menevät Konstat Piiroinen & Kettunen sekä lukkari Ville Väliaho. Jymyn onnistujia olivat jälleen mailanvarressa tehoillut Roope Korhonen (0+3) sekä neljä juoksua tuonut Niko Korhonen.




Kummalla kestää pää?


Tämän sarjan tulee perjantaina viemään nimiinsä se joukkue, kumman pää kestää kovissa paikoissa. Kummankin joukkueen toimesta on nähty todella runsaasti virheitä ulkokentällä, eikä räpylä ole oikein tuntunut kestävän kovia paineita. Tuo näkyi esimerkiksi torstaina mittavilla ulkopelivirheillä Jymyn toimesta. Torstain kaltaisiin virheisiin ei kummallakaan joukkueella ole lainkaan varaa, sillä nuo realisoituvat samantien tulostaululla. Viides ja ratkaiseva ottelu tulee takuullaa olemaan melkoista henkien taistoa. Bookkerit eivät juuri ole tehneet muutoksia juoksulinjojen suhteen, mikä ei oiken käy järkeen, kun katsotaan kuinka paljon virhealttiutta on räpyläpelissä molemmilla ollut. Vaikka panokset perjantaina ovatkin mittavat, lyödään tulille jälleen juoksumääriä.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Yli 11,5 juoksua @1.68

NordicBet - Lue arvostelu

1.68

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 150€ bonus sekä lunasta 20€ ilmaisveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.68

Hyödynnä Betssonin 100% talletusbonus aina 100 asti! Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.68

Betsafe tarjoaa uuden 200% talletusbonuksen!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casino Winner - Lue arvostelu

1.68

Casino Winner - 10€ ilmaisveto ilman kierrätystä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.68

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Niko