Salibandyliiga: Steelers - Indians

Julkaistu: 31.10.2018 19:53


Salibandyliiga: Steelers - Indians
Salibandyliiga | Steelers - Indians | 17:00

Vahvasti TPS:aa vastaan viime perjantaina pelannut Steelers joutuu tulemaan tänään toimeen ilman Nico Jonaesonia, joka sai kahden ottelun pelikiellon päähän kohdistuneesta taklauksesta. Jonaesonin poissaolo vie paljon luovuutta kotijoukkueen hyökkäyspelistä. Indians pelasi eilen Nokian KrP:ta vastaan Tiipiissä, mutta taipui lopulta lukemin 10-7.

Jonaesonin poissaolo tulee olemaan ottelussa ratkaisevan suuri. Jonaeson johtaa Steelersin pistepörssiä, tehtyään kahdeksaan otteluun tehot 4+15. Taituri on myös suurin syy sille, miksi Ville Lastikka on mättänyt jo 14 maalia. Ilman Jonaesonin jäätävän oivaltavia syöttöjä jää Lastikan maalipaikat vähiin. Steelersin puolustuspeli on kuitenkin parantunut ja maalissa Santtu Pohjonen on pelannut todella vahvasti.

Indiansin puolustus- ja maalivahtipeli oli eilen poikkeuksellisen heikkoa, mutta ongelma tuskin kroonistuu. Joukkue lähtee vieraissa pelaamaan tiukasti oman pään kautta ja Steelersin maalipaikat tulevat jäämään vähiin. Alle 10.5 maalia vaikuttaa otteluun erittäin hyvältä kohteelta, Indiansin voiton lisäksi.

Lunasta 30€ ilmaisvedot!


888sport on nyt myös Suomeksi! Tällä hetkellä kaikki uudet suomalaiset pelaajat saavat tervetuliaisbonuksena 30€ arvosta ilmaisvetoja.Voitot ovat täysin kierrätysvapaita ja minimikerroin on ainoastaan 1,50!
888sport: Lunasta 30€ ilmaisvedot täältä >>

Pelivalintamme:

Indians @2.00

Redbet - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 20€ ilmaisvedot ilman kierrätystäLue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

2.00

LeoVegasilta nyt parannettu tervetuliasbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.00

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot Mr Greenillä!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

2.00

888sport tarjoaa 30€ ilmaisvedot kaikille uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.00

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Guts - Lue arvostelu

1.95

Hyödynnä 100€ talletusbonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Rizk - Lue arvostelu

1.92

Rizk tarjoaa nyt 100€ bonuksen uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan