Superpesis: Sotkamo - Hyvinkää

Superpesis | Sotkamo - Hyvinkää | 18:00 | 21.07.2022
Kohde sulkeutuu: 21.07.2022 18:00
Lähestulkoon loppuun myydyllä Marjex Stadionilla pelattavaan kamppailuun lähtee kotijoukkue suosikkina. Markkinat ovat nostaneet mielestäni juoksulinjat turhan korkealle. Jymy nojaa vahvaan ulkopeliin, ja vaikka Tahko onkin melko viihdyttävä ja runsasjuoksuinen joukkue ollut, löytyy alle 15,5 juoksun kertoimista ilmaa.




Jymy jatkanut tutulla linjalla


Sarjakakkonen Jymy palasi viime perjantaina koetun ViVe-tappion jälkeen takaisin voittokantaan heti seuraavassa ottelussaan maanantaina, kun Hiukkaan saapui muutamasta merkittävästä poissaolosta kärsinyt KeKi. Varsinkin avausjaksolla näkyi Kempeleen poissaolot, ja mm. ilman Teemu Isoketoa pelannut vierailija jätettiin täysin ilman 3-tilanteita, Jymyn vietyä jakso kuitenkin vain niukasti 1-0. Toisen jakson toisella aloittavalla vuorollaan KeKi sai kuparisensa rikki, mutta Jymy vastasi tähän heti tasoittavallaan iskien peräti seitsemän juoksua, eikä KeKi tuosta enää toipunut, vaikka vielä kolme lisäjuoksua onnistuikin tekemään. Jymylle myös toinen jakso, lukemin 8-4. 3-tilanteet kotijoukkueelle kirjattiin 18-6, joten toisaalta tehokkaasti KeKi paikkansa hyödynsi, mutta kun tilanteet jäivät noin vähiin, niin ei Jymyllä juuri vaikeuksia ollut. Nähtiin ottelussa myös pienimuotoinen harvinaisuus, sillä Roope Korhonen saldosi mailanvarressa kuudesta lyönnistään puhtaat nollat, joista kotiutusyrityksiä oli viisi.



Jymyn pelissä on tällä kaudella korostunut onnistunut ulkopeli, ja tuo nähtiin jälleen ottelussa KeKiä vastaan, vaikka onkin todettava, että tärkeitä sisäpelimiehiä Kempeleen riveistä puuttui. Omaan sisäpeliinsä Jymy kaipaa vielä pientä särmää, mutta potentiaalia tällä enempäänkin on, se on selvä. Kun kaikki ykkösmiehet saadaan kuntoon, etunenässä Joni Rytkönen, voidaan tulosta odottaa runsaammin. On myö selvää, että Roope Korhonen ei maanantain kaltaisia nolla-otteluita kovinkaan usein pelaa.

Tahko menossa hyvää vauhtia pudotuspeleihin


Tahko on menossa hyvää vauhtia kohti Superpesiksen pudotuspelejä. Sijoitus hyvinkääläisryhmällä on 20:en pelatun ottelun jälkeen kuudes, ja eroa on yhdeksäntenä olevaan Imatraan saatu revittyä kahdeksan pisteen verran, IPV:llä on vielä yksi ottelu enemmän pelattuna. Perättäisiä voittoja Tahkolla on alla kaksi, ja viimeisestä viidestä ottelusta on voittoja kolme, ja vain kertaalleen on Tahko jäänyt pisteittä, tuo tapahtui pari viikkoa sitten Koplan vieraana. Edellisellä kierroksella, viime sunnuntaina, juhli Tahko kotivoittoa Pihkalan pesäpallostadionilla, kun vierailija KiPa kaatui jaksoin 2-0 (4-0,2-1). Varsinkin avausjakso oli Tahkolta onnistunut, sillä KiPa jätettiin tämän sisävuoroilla melko aseettomaksi, ja 3-tilanteet Tahkolle 9-3, eikä toisellakaan jaksolla vierailta nähty riittävästi laatua, vaikka Kitee johtoasemassa kävikin. Lopulta kolme pistettä Tahkolle ratkaisi Santtu Patova, joka kiskaisi ykköstilanteessa kunnarin viimeisellä tasoittavalla, kolmanneksi viimeisenä lyöjänä.



Jymyn on ehdottomasti oltava tarkkana Tahkoa vastaan ulkovuoroillaan, sillä Hyvinkään paras ase on vaarallinen sisäpeli. Etenkin joukkueen ykköskärki on laadukas, ja kotiuttaja-osastolta löytyy ratkaisuvoimaa. Tahko on ollut sarjan kolmanneksi paras joukkue 3-tilanteissa ja tuoduissa juoksuissa mitattuna, joten vaarallisesta joukkueesta on kyse. Laadukkaan sisäpelin vastapainoksi toisaalta Tahko on heikompana päivänä hyvinkin haavoittuvainen taas itse ulkokentällä, ja tilanteita on annettu vastustajille liikaa. Vierasotteluiden osalta on otettava huomioon myös vastustajien todella tehokas kotiuttaminen, joten haasteitakin Tahkolla tullee riittämään. Sisäpelin ansiosta Tahko kykenee hyvänä päivänä haastamaan kenet tahansa, mutta samaan aikaan pitäisi ulkopeli saada paremmin toimimaan.


Juoksulinjat vedetty yläkanttiin


Vaikka kyseisestä ottelusta voikin juoksujen valossa viihdyttävää odottaa, on mielestäni juoksulinjat (15,5) vedetty hieman yläkanttiin. Jymy kuitenkin on pelannut pitkälti ulkopelin kautta, mikä on ollut todella hyvässä kunnossa. Tahko omaa puolestaan runsaammin retkahtamisvaaraa, mutta siitäkään huolimatta en näe ottelua niin runsasjuoksuisena, kuin markkinoilla annetaan ymmärtää.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Alle 15,5 juoksua @1.68

Osuma
iBet - Lue arvostelu

1.68

iBet - Lunasta 300€ bonuspaketti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan