EM-karsinnat: Tanska - Irlanti

Julkaistu: 07.06.2019 11:38


EM-karsinnat: Tanska - Irlanti
EM-karsinnat | Tanska - Irlanti | 21:45
Tanska ja Irlanti ovat kohdanneet usein viime aikoina, ja irlantilaisilla on jäänyt kyllä jotain hampaankoloon. Joukkueet kohtasivat Venäjän MM-kisojen karsintojen pudotuspeleissä. Avausmatsin jälkeen kaikki näytti hyvältä Irlannille – ottelu Tanskassa päättyi maalittomana. Irlannin kotiottelussa Tanska sitten jyräsi isännät peräti 5-1. Irlannin Duffy vei ottelussa ensin kotijoukkueen johtoon jo kuudennella minuutilla, mutta sitten kaikki romahti.

Joukkueet olivat vastakkain myös Kansojen liigassa. B-liigan otteluissa kumpikin jäi 0-0 -tulokseen.

Irlanti johtaa nyt EM-karsintalohkoa, mutta se on kohdannut vasta pikkumaita, ja voittanu nekin vain niukasti. Sekä Georgian että Gibraltarin Irlanti voitti 1-0. Tanska on pelannut vasta yhden karsintaottelua. Vierasmatsi Sveitsissä päättyi 3-3.

Tanskan kohdalla suurin kysymysmerkki lienee se, että missä iskussa Tottenhamin keskikentän Christian Eriksen on. Eriksen on Tanskan joukkueen ehdoton avainpelaaja, ja hän on varmasti pitkän kauden jälkeen aikalailla lopussa.
Irlannin joukkueesta sivussa ovat ainakin keskikentän Browne sekä veskari Travers.

Vetomarkkinoilla ottelu on painettu hyvin vahvasti kotijoukkueelle, kertoimet ovat suurin piirtein 1.60 – 3.80 – 7.10. Tanskan kerroin on varmasti alikerroin, ei joukkueiden tasoero ole näin paljon, vaikka Irlanti onkin ollut viime aikoina vaisu.
Dublinin MM-karsintanöyryytys poislukien joukkueiden kolme viimeistä peliä on päättynyt 0-0. Irlanti +1 asian handicap saa kertoimeksi noin 1.85 lukemia, ja sen voi pelata. Tanskan maalin voitolla betsipanoksen saa takaisin.

Hyödynnä 100€ talletusbonus vedonlyöntiin


Vedonlyöntisivusto 888sport tarjoaa kaikille uusille pelaajille 100€ ensitalletusbonuksen. Ensimmäinen talletuksesi siis tuplataan ja pääset pelaamaan tuplasti isommalla pelikassalla. Lue lisää sivustosta täältä tai siirry suoraan pelaamaan.
888sport: hyödynnä 100€ vedonlyöntibonuksesi tästä >>

Pelivalintamme:

Irlanti +1 asian handicap @1.82

NordicBet - Lue arvostelu

1.82

Yksi parhaista! Hyödynnä NordicBetin 170€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsson - Lue arvostelu

1.82

Hyödynnä Betssonin 100€ vedonlyöntibonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Betsafe - Lue arvostelu

1.82

Betsafe tarjoaa 100% bonuksen 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

1.81

Hyödynnä 100€ bonus + 10€ ilmainen mobiiliveto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

1.81

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.81

Tuplaa ensimmäisen vetosi voitot aina 200€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.81

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus vedonlyöntiinLue arvosteluSiirry pelaamaan
Bethard - Lue arvostelu

1.78

Bethard - Lunasta 50€ vedonlyöntibonusLue arvosteluSiirry pelaamaan