Miesten välierä: Casper Ruud - Marin Cilic

Miesten välierä | Casper Ruud - Marin Cilic | 3.6.2022 | 20:00
Kohde sulkeutuu: 03.06.2022 20:00
Casper Ruud (ATP-8) ja Marin Cilic (ATP-23) ovat hyödyntäneet eri kaaviopuoliskojen eroavaisuudet täydellisesti. Kumpikaan ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi selvinnyt yläkaaviosta välieriin, mutta nyt molemmilla on erinomainen mahdollisuus aina finaaliin asti.

Cilic on ihastuttanut kovilla lyönneillään, ja puolivälierässä Andrei Rublevia vastaan ratkaisurooliin nousivat syötöt. Lisäksi kroaatti oli viidennen erän tie-breakissa fantastinen.

Ruud selviytyi toisesta pohjoismaalaisesta, Tanskan Holger Runesta neljässä erässä pelaten varsin tasapainoisen puolivälierän. Murtopalloja riitti siinä määrin, että numerot olisivat voineet olla selvemmätkin kuin 6-1, 4-6, 7-6, 6-3.

Cilic on "erikoistunut" tämän vuoden aikana pitkiin otteluihin, ja myös Ruudin vire on ollut melko vaihteleva. Tässä on ainekset viisieräiseen tai ainakin tiukkojen vaiheiden nelieräiseen kamppailuun.



33-vuotiaan Cilicin semifinaalipaikka Ranskan avoimissa on huikea suoritus. Pelillinen taso on korona-aikana ja jo hieman ennen sitäkin pudonnut merkittävästi takavuosista. Esimerkiksi vuonna 2019 hän voitti vain hieman yli puolet otteluistaan, kun parhaina aikoina voittoprosentti nousi yli 70:ään.

Todella helppo ohjelma, mutta silti hienoa peliä


Kaiken lisäksi juuri Ranskan avoimet on ollut miehelle tähän asti heikoin Grand Slam -turnaus. Hän ylsi Pariisissa nyt ensimmäistä kertaa semifinaaliin, eikä puolivälieräpaikkojakaan ollut aiemmin kertynyt kuin kaksi.

Selvää on, että Cilic on päässyt nauttimaan sijoittamattomaksi pelaajaksi todella helposta otteluohjelmasta. Ensimmäinen sijoitettu pelaaja tuli vastaan vasta neljännellä kierroksella, ja hänkin sattuu olemaan massakentillä edelleen enemmän tai vähemmän liukasteleva Daniil Medvedev.

Cilic pelasi kuitenkin Medvedeviä vastaan loistavasti. Venäläisvastustaja ei saanut koko ottelussa ainuttakaan murtopalloa, ja Cilic teki huomattavasti enemmän läpilyöntejä kuin pakottamattomia virheitä.



Kaukana ei ole se, että tässä kohdassa kirjoitettaisi vihjettä Ruudin ja Rublevin väliseen välierään. Niin äärimmäistä tasaisuutta oli havaittavissa ennen Cilicin ja Rublevin välisen ratkaisseen tie-breakin alkua. Molemmat pelaajat olivat voittaneet siihen asti käytännössä yhtä monta pistettä.

Cilic oli tie-breakissa yksiselitteisesti fantastinen. 10-2-lukemat tulivat enemmän hänen erinomaisuudellaan kuin Rublevin heikkoudella. Kroaatti painosti läpi ottelun venäläisen rystyä ja oli ennen kaikkea todella aktiivinen. 88 läpilyöntiä ja 71 pakottamatonta virhettä kertoivat siitä, kummalta kenttäpuoliskolta aloitteet enimmäkseen tulivat.

33 ässäsyöttöä on valtava määrä ja piti tukalissa tilanteissa Cilicin pinnalla. Murtopalloja tuli molemmille pelaajille suhteellisen vähän, eikä murtoja nähty koko todella pitkässä viiden erän ottelussa kuin neljä kappaletta.

Rystyä painostetaan taas


Sama vastustajan rystypuolen painostaminen lienee Cilicin taktiikkana myös Ruudia vastaan. Holger Rune ei norjalaisen kohdatessaan onnistunut siinä tarpeeksi hyvin. Ruud pyrkii puolestaan saamaan Ciliciä liikkeeseen: ison miehen liikkuminen ja sitä kautta puolustuspelaaminen ei ole millään huipputasoa.



Tällä kaudella Cilic oli pelannut 24 ottelua. Niistä kymmenen oli venynyt maksimaaliseen kolmen erän mittaan, ja lisäksi paras viidestä -versioissa kolme neljästä meni Australian avoimissa neljään erään.

Ruudin menneestä kaudesta on kirjoitettu jo aiemmissa vihjeissä paljon. Siksi todettakoon tässä lähinnä se, että tässä turnauksessa ainoa suoraan kolmessa erässä päättynyt ottelu on hänen kohdallaan edelleen toisen kierroksen matsi Emil Ruusuvuorta vastaan.


Cilic on ollut ykkössyöttöpisteissään enimmäkseen loistava, ja Ruud on puolestaan parantanut viimeisimmän parin vuoden aikana syöttämistään todella paljon. Yksittäisten erien tie-break-mahdollisuus on varsin suuri, ja sitä kautta yhteispelien määrän odottamakin menee 40:een ja hieman sen ylikin.

Lunasta 100€ riskitön veto!


Oletko uusi pelaaja William Hill sivustolla? Saat nyt uutena pelaajana liittymisbonuksena 100€ riskittömän vedon. Jos ensimmäinen vetosi häviää, panoksesi palautetaan aina 100€ saakka!
William Hill: lunasta 100€ riskitön vetosi >>

Pelivalintamme:

Ottelussa yhteensä yli 39,5 peliä @2.08

Huti
STS Bet - Lue arvostelu

2.08

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.95

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Casumo - Lue arvostelu

1.95

Casumo - Lunasta 100€ tervetulobonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.92

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
888sport - Lue arvostelu

1.91

40 €:n edestä bonuksia vain 10€ ensitalletuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä