Tour de Ski: naisten kokonaiskilpailu

Tour de Ski | naisten kokonaiskilpailu | 28.12.2021 | 12.30
Kohde sulkeutuu: 28.12.2021 12:30
Tour de Ski alkaa tiistaina Sveitsin Lenzerheidessa. Tämän vuoden kiertue on kompaktimpi paketti kuin monena aiempana kertana. Kilpailuja järjestetään vain kolmella paikkakunnalla, ja hiihdettävien kilometrien määrä on varsin pieni.

Sprinttiominaisuudet painottuvat melko paljon, ja vahvoilla on laadukas normaalimatkojen hiihtäjä, joka pystyy sprinteissä vähintään semifinaalivaiheeseen.

Tämän yhdistelmän, ainakin superluokan normaalimatkojen kilpailijoita on naisten puolella tasan yksi. Frida Karlssonin kohdalla jopa kerroin 1,65 on kokonaisvoiton kannalta pelattava.



Karlsson on loistanut alkukauden normaalimatkoilla. Rukalla ja Lillehammerissa hän päihitti jopa Therese Johaugin. Davosissa ruotsalainen päätyi Johaugin ja Jessie Digginsin takana kolmanneksi.

Jo viime kauden alku oli Karlssonilta maailmancupissa vahva. Tour de Ski jäi hänen osaltaan kesken, mutta MM-hiihdoissa nuori nainen oli jälleen vireessä. Johaug esti vielä maailmanmestaruudet, mutta kaksi henkilökohtaista hopeaa ja yksi pronssi kertovat jo senhetkisestä tasosta olennaisen.

Tilanne on Tourille lähdettäessä se, että omalla tasollaan hiihtäessä Karlsson voittaa. Harvoissa osallistumissaan sprinteissä hän on ollut järjestään vähintään semifinaalissa, eivätkä finaalipaikatkaan ole Tourilla mahdottomuuksia.



Kiertueen matkavalikoima suosii Karlssonia, ja etenkin väliaikalähdöissä hän tulee olemaan varmasti kova. Ainoa isompi kysymysmerkki on loppunousu, jota ruotsalainen ei ole vielä koskaan kilpailumielessä kiivennyt.

Ykköshaastaja Diggins


Ykköshaastaja on epäilemättä Diggins. Hän on onnistunut Tourilla usein hyvin, ja tasalaatuisena hiihtäjänä tulosta tulee sekä normaalimatkoilla että sprinteissä.

Samaan aikaan pitää kuitenkin todeta, että suoritustaso myös vaihtelee melko paljon. Sprinteissä häntä ei voi pitää takuuvarmana finaalihiihtäjänä, vaikka huippusuorituksiakin ajoittain nähdään. Tämä kausi on alkanut erittäin vaihtelevasti: Rukalla ja Lillehammerissa sijoitukset jäivät 18:nneksi, kun taas Davosin vapaalla hän kiilasi siis peräti toiseksi.

Viime kaudella Diggins vei kiertueen voiton. Pitää kuitenkin muistaa, että norjalaiset puuttuivat sieltä kokonaan. Yhdysvaltalainen on onnistuessaan hyvä myös loppunousussa.



Ongelmaksi voi kuitenkin muodostua etenkin perinteisen väliaikalähtö keskiviikkona Lenzerheidessa. Karlsson voitti Digginsin Rukalla vastaavalla kymmenen kilometrin matkalla peräti minuutin ja 13 sekunnin erolla. Jos sama toistuu, ei Diggins tule saamaan ruotsalaista kokonaiskilpailussa kiinni.

Entä muut?


Muita urheilijoita on vaikeaa nähdä kipuavan loppunoususta ensimmäisenä. Vahvoista sprinttereistä Rosie Brennan & Natalia Neprjajeva ovat hyviä haastajia, mutta Neprjajeva ei ole toistaiseksi onnistunut normaalimatkoilla tällä kaudella kovinkaan hyvin. Brennanin akilleen kantapää on sama kuin Digginsillä, perinteisen väliaikalähtö Lenzerheidessa.

Ebba Andersson ei pysty onnistumaan sprinteissä tarpeeksi hyvin, ja sama lienee tilanne myös loistavalla loppunousijalla Heidi Wengillä. Krista Pärmäkosken laadukas kokonaistekeminen sopii hyvin Tourille, ja hän voi olla kärkipäässä nytkin. Ei kuitenkaan kärjessä.


Vaikka asiaa miten pyörittelisi, on Karlsson jättimäinen suosikki.

Pelivalintamme:

Frida Karlsson voittaa Tour de Skin @1.66

Huti
Bet365 - Lue arvostelu

1.66

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä