Jalkapallon MM-karsinnat: Uruguay - Argentiina

Jalkapallon MM-karsinnat | Uruguay - Argentiina | 01.00 | 13.11.2021
Kohde sulkeutuu: 13.11.2021 01:00
Uruguay ja Argentiina kohtaavat Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa. Lohkossa toisena oleva Argentiina on ollut karsinnoissa sen verran vakuuttava, ettemme usko isäntien pystyvän Argentiinaa haastamaan ja nappaammekin lapulle vierasvoiton maukkaalla kertoimella.



Uruguay tarvitsee pisteitä kipeästi!


Uruguay on matsiin tultaessa karsintalohkossaan viidentenä ja kiinni paikassa jatkokarsintoihin. Kuudentena oleva Chile hengittää niskaan kuitenkin vain kolmen pisteen päässä ja tulee varmasti antamaan Uruguaylle painetta kun karsinnat huipentuvat, Uruguayn jääminen ulos MM-kisoista olisi perinteikkäälle jalkapallomaalle järkyttävä kolaus.

Uruguay tulee matsiin kaksi karsintatappiota niskassaan, edellisessa karsintamatsissaan isännät hävisivät vieraskentällä Brasilialle rumasti numeroin 4-1. Brasilia oli matsissa täysin ylivoimainen ja suurimpana piikkinä Uruguayn lihassa oli Leedsin laituri Raphinha, joka viimeisteli matsissa kaksi häkkiä. Uruguayn ainokaisen ottelussa teki Luis Suarez, kukapa muukaan.

Uruguaylla jälleen jalkeilla vahva porukka!


Uruguay on saanut mukaansa jälleen kaikki maan suurimmat tähdet Luis Suarezin, Jose Gimenezin ja Diego Godinin johdolla. Tähtikaartin takaa mielenkiintoisena nimenä voi nostaa FC Barcelonaa seuratasolla edustavan Ronald Araujon, nuori toppari on esiintynyt jo maajoukkueessa viidesti, eli ei ole ihan mikään debytantti. Araujolta odotetaan paljon tulevaisuudessa, sillä maan suurimmat tähdet alkavat pikkuhiljaa jo olemaan uransa ehtoopuolella.



Argentiinan meno vakuuttavaa!


Argentiina on matsiin tultaessa karsintalohkon toisella sijalla, 11 matsia on tuottanut 25 pistettä ja piste-eroa johtavaan Brasiliaan on kuusi pistettä. Maaliero näissä 11 ottelussa on komea 19-6, joten vierailla on otteluun saavuttaessa pullat loistavasti uunissa ja paikka MM-kisoissa alkaa olla sinettiä vailla.

Argentiina saapuu matsiin jahtaamaan kolmatta perättäistä karsintavoittoaan. Edellisessä karsintamatsissaan Argentiina kaatoi kotikentällään Perun numeroin 1-0. Kohtaamisessa ei maalipaikoilla juhlittu ja Interiä seuratasolla edustavan Lautaro Martinezin maali riitti Argentiinalle kolmeen pisteeseen. Peru kolisutteli jälkimmäisellä jaksolla rankkarista ylärimaa, eikä joukkue sen lähemmäksi maalintekoa päässyt.

Tähtiloistoa Pariisista!


Vaikka Argentiinan kokoonpanossa on useampi peluri oman maansa sarjasta, niin vähemmämnm yllättäen joukkueen runko rakentuu eurokenttien jättiseurojen pelaajista. PSG:stä pelkästään on kokoonpanossa kolme peluria, joista jokainen on maajoukkueessa isossa roolissa. Hyökkäyksessä PSG:stä on maajoukkueen kapteeni Lionel Messi, keskikentällä peliä pyörittävät Leandro Paredes ja Angel Di Maria. Muita mielenkiintoisia nimiä pelaajalistassa ovat Tottenhamin toppari Cristian Romero, Atletico Madridin keskikenttämies Rodrigo De Paul sekä Juventuksen hyökkääjä Paulo Dybala.




Me luotamme matsissa Argentiinaan, joukkueen meno on ollut karsinnoissa vakuuttavaa ja kotijoukkue Uruguay tulee matsiin kaksi tappiota niskassaan. Argentiina on ollut myös joukkueiden keskinäisissä matseissa vahvempi, sillä joukkueet ovat kohdanneet tämän vuoden aikana jo kahdesti ja Argentiina on voittanut ne molemmat maalieron ollessa vieraiden hyväksi 4-0. Argentiinan vierasvoitosta tarjoillaan reilusti päälle kahden kerrointa ja se lähtee lapulle mukisematta!

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

1X2: Argentiina @2.42

888sport - Lue arvostelu

2.42

Hyödynnä 100€ ensitalletusbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Unibet - Lue arvostelu

2.42

Hyödynnä 100% bonus 100€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
LeoVegas - Lue arvostelu

2.42

LeoVegasilta nyt parannettu 100€ tervetuliaisbonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Coolbet - Lue arvostelu

2.42

Kaksi bonusta: 100%/150€ tai talleta 10€ & saat 50€!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.42

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Myllys