Presidentti Niinistö: Uuden vuoden puhe - sanat

Presidentti Niinistö | Uuden vuoden puhe - sanat | 17:00 | 1.1.2022
Kohde sulkeutuu: 29.12.2021 17:00
Niinistö kiittää, mainitsee koronan, puhuu kansainvälisestä politiikasta ja turvallisuudesta, sekä toivottaa lopuksi Jumalan siunausta





Ensi vuoden ensimmäisenä päivänä Suomen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitää televisiossa Uuden vuoden puheensa. Nordicbetillä on pitkä lista puheessa mahdollisesti käytettäviä sanoja kertoimineen.
Viime vuonna Niinistön puhe kesti reilut 11 minuuttia. Siihen mahtuu useampi aihe. Viime vuonna koronapandemia hallitsi Niinistön puhetta, mutta hän myös mainitsi ilmastonmuutoksen, kansainvälisen politiikan, uudet teknologiat sekä talouden ylikuumenemisen.
Vuoden 2021 puheenaiheita ja maailmantapahtumia ovat olleet edelleen jatkuvan pandemian lisäksi ainakin kansainvälinen turvallisuus, eli Venäjän uhka, mutta sitä Niinistö ei tulee suoraan nimeämään puheessaan sekä ympäristön ongelmat. Kiinakin saattaa olla jollain tapaa aiheena, tai ainakin se menee kansainvälisen turvallisuustilanteen alle.

Nordicbetin vetolistojen ylivoimainen kärkisana on Jumala. Tämä siitä syystä, että mitä luultavimmin Niinistö päättää puheensa toivottamalla Jumalan siunausta. Jossain vaiheessa tämä tapa jäänee maallistuvassa Suomessa pois, mutta ei vielä. Nordicbetin kerroin Jumala-sanalle puheessa on vain 1.05.
Luonnollisesti rankan vuoden jälkeen presidentti Niinistö tulee jakamaan kiitoksia. Ainakin terveydenhuollon henkilökunta saanee kiitoksen viime vuoden tapaan. Kiitos-sanan kerroin on Nordicbetilla vain 1.25.

1.20 -kertoimen saavat sanat turvallisuus sekä korona, ja tuskin Niinistö näiden käyttöä pystyy välttämään. 1.25 -kertoimen saavat kiitoksen lisäksi rauha, rokote sekä pakolainen.

Putinia tuskin mainitaan


Jos haetaan Nordicbetin listalta hieman suurempia kertoimia, niin ensimmäisenä silmään pistää sanat koronapassi sekä poikkeustila, joiden kertoimet ovat 2.50. Jos Niinistö kuvailee mennyttä vuotta enemmänkin koronan kautta, niin näiden kahden sanan käyttäminen on hyvin lähellä. Omikron saa kertoimeksi jo 5.00, eikä viimeisimmän virusmuunnoksen mukana olo puheessa ole ollenkaan mahdotonta.

Venäjän mainitseminen puheessa saa kertoimeksi liian vähän, vain 1.60. Putin taas saa kertoimeksi 1.80. Venäjän tilanne on tällä hetkellä sen verran herkkä ja vaarallinen, että mitä luultavimmin Niinistö varoo millään tavalla siihen suuntaan viittaamista. Ukrainan mainitseminen saa kertoimeksi jo 5.00, mutta se olisi kyllä jo uskaliasta. Puhetta takuulla kuunnellaan Kremlissä hyvin tarkasti. Suomi on osaltaan Venäjän tapahtumien keskipisteessä. Naton itälaajenemisella varoitteleminen koskee nimenomaan Suomea.
Jos Niinistö nostaa nimiä esiin puhuessaan kansainvälisestä politiikasta, niin Kiina olisi tähän hyvä ehdokas. Kiinan mainitseminen saa Nordicbetiltä kertoimeksi 10.00.


Otetaan vetoon mukaan omikron. Kerroin on 5.00. Tämän voisi seivata niin, että laittaa mukaan myös sanan korona, kertoimella 1.20. Korona-sanan panos viisinkertaiseksi omikron-sanaan nähden, niin eiköhän sillä sitten saisi ainakin omat pois. Eihän Niinistö voi olla sanomatta puheessaan sanaa ”korona”?

Runsaan kohde- ja lajivalikoiman omaava ComeOn! tarjoaa uudelle asiakkalle 100% bonuksen 300€ asti, jolloin saat 150€ talletuksella 300€ pelirahaa. Lue lisää ComeOnin! bonuksesta täältä tai siirry suoraan hakemaan markkinoiden yksi isoimmista talletusbonuksista tästä!

Pelivalintamme: