Valioliiga: Everton - Chelsea

Valioliiga | Everton - Chelsea | 19:30 | 6.8.2022
Kohde sulkeutuu: 06.08.2022 19:30
Evertonin hyökkäys on ainakin alkukaudesta kovin vajavainen. Viime kaudella manageri Lampard peluutti joukkuetta puolustavasti.



Evertonin viime Valioliiga-kausi oli lähes katastrofi. Sen pelaajabudjetti oli liigan seitsemänneksi suurin, mutta silti sarjapaikka varmistui vasta toiseksi viimeisellä kierroksella. Joukkueen kausi alkoi Rafael Benitezin kanssa surkeasti, eikä oikeastaan mikään parantunut Frank Lampardin kanssa.
Kesällä Everton ei vahvistunut, paremminkin päinvastoin. Richarlison lähti Tottenhamiin, ja merkittävin uusi pelaaja on Burnleystä tullut Tarkowski. Saattaa olla, että ennen siirtoikkunan sulkeutumista Everton vielä onnistuu jotain vahvistuksia saamaan.

Chelseasta lähti kesällä muutama pelaaja, mutta heille löytyi korvaajat. Puolustuksesta Rudiger ja Christensen jättivät Lontoon ja tilalle tulivat Cucurella Brightonista sekä Koulibaly Napolista. Valioliigassa taas flopannut Lukaku lähti lainasopimuksella Interiin, ja uudeksi kärkipelaajaksi tuli Sterling Manchester Citystä. Ei Chelsea kesän kaupoissa ainakaan häviölle jäänyt.

Lampard jatkanee Evertonin kanssa samalla systeemillä millä viime kausi lopetettiin. Se lopetti keväällä pelit pelaamalla peluuttamalla puolustusta matalalla ja laittamalla joukkueen kovaan, mutta jotenkin epäorganisoituun prässiin. Varsinkin kotikentällä Goodison Parkilla Evertonin aggressiivinen peli oli vastustajille hankala paikka.

Calvert-Lewinkin on sivussa


Lampardin taktiikan seurauksena Evertonin matseissa ei viime kauden lopulla juurikaan nähty maalipaikkoja. Lampard halusi varmistaa sarjapaikan pelaamalla tiukkoja matseja, joissa se ei ainakaan hävinnyt. Ja nyt uusi kausi alkanee samalla pelitavalla, kun vastuksena on selvästi parempi joukkue.
Viime kaudella Lampardin kanssa kotikentällä Everton sai luotua maalipaikkoja Infogolin arvion mukaan lukemalla xG 1.17, ja se antoi vastuksille maalipaikkoja lukemalla xG 1.14. Everton oli kotikentällä liigan kahdeksanneksi paras puolustamaan, mutta kolmanneksi huonoin hyökkäämään.

Lampardilla ei siksikään ole nyt oikein muuta mahdollisuutta kuin puolustaa, koska joukkueen hyökkäys on ainakin vielä pahasti puutteellinen. Richarlisonin poislähdön lisäksi Calvert-Lewin ja Townsend ovat loukkaantuneina, ja Rondon on pelikiellossa.

Chelsea ei viime kaudella ollut vieraskentillä erityisen kova hyökkäyspäässä, xG-keskiarvo oli Infogolin mukaan 1.72. Sterlingin tulo Lukakun tilalle tekee Chelseasta nopeamman kuin viime kaudella, mutta alhaalla makaavaa puolustusta vastaan tämä ei auta.


Tähän matsiin alle 2.5 maalia saa kertoimeksi päälle 1.80-lukemia, ja sillä mennään.

iBet - Tuplaa ensimmäinen talletuksesi 200€ saakka!


Oletko jo tutustunut uuteen iBet vedonlyöntisivustoon? Saat nyt uutena asiakkaana sivustolta 100% talletusbonuksen jopa 200€ saakka. Tuplaat siis ensimmäisen talletuksesi. Lue lisää iBet arvostelu sivultamme tai siirry suoraan alta lyömään vetoa!
iBet: lunasta 200€ vedonlyöntibonuksesi ››

Pelivalintamme:

Alle 2.5 maalia @1.85

Osuma
STS Bet - Lue arvostelu

1.85

STS Bet - Hyödynnä 100 € vedonlyöntibonus helpolla kierrätysvaatimuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.83

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Simple Casino - Lue arvostelu

1.83

Simple Casino - Uudistunut sivusto tarjoaa jopa 500€ bonuksen!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Fezbet - Lue arvostelu

1.83

FEZbet tarjoaa 200€ bonusta vedonlyöntiin!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.8

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan