Miesten Ykkönen: KTP - KPV

Pe 23.09.2022 | 18:30 | Miesten Ykkönen | KTP - KPV

Kohde sulkeutuu: 23.09.2022 18:30



Miesten Ykkösessä ylemmän loppusarjan kolmannen kierroksen ottelussa kohtaavat KTP ja KPV toisensa Arto Tolsa Areenalla perjantaina kello 18:30.

KTP jäi vahvasti pelanneen Jaron jalkoihin Jeppiksessä


Jussi Leppälahden luotsaama Ykkösen kärkijoukkue KTP säilytti yhden pisteen etumatkansa sarjakakkoseen TPS:ään nähden, sillä vaikka kotkalaiset ottivat kuumassa ottelussa sarjakolmosen Jaron vieraana Pietarsaaressa lukua 2-4 eivät turkulaisetkaan onnistuneet kartuttamaan pistepussiaan sarjanousija JäPSin vieraana Järvenpäässä, missä isännät järkyttivät valtarakenteita 4-3 kotivoitollaan!

Pietarsaaressa tuomari Matti Roth otti roolia antamalla Jarolle kaksi pilkkua, mutta vastaavasti KTP ei palloa täplälle saanut viedä, vaikka aihetta kenties olisi ollutkin. Ei sen puoleen jeppisläiset pelasivat erittäin hyvän pelin, kuten punanutuilla on kotonaan Pietarsaaren Keskuskentällä ollut usein tapana ja motivaatiotekijät toivat lisää potkua lapikkaisiin.

Jaron senegalilaishyökkääjä Emile Tendeng vei isännät 1-0 johtoon 10.minuutilla pilkusta. Markus Kronholm lisäksi johdon jo 2-0:een pukkarimaalillaan avausjakson viimeisellä minuutilla. Kotkalaisten ykköstykki Mika yritti nostaa vieraita vielä 51.minuutilla tyylikkäällä kavennusosumallaan mukaan voittotaistoon, minkä romuutti kuitenkin Jaron saama toinen pilkku vain viisi minuuttia myöhemmin ja isäntien nigerialaishyökkääjä Alhaji Gero rankaisi siitä tylysti vieden Jaron 3-1 johtoon. Gero on onnistunut maalinteossa nyt kolmessa peräkkäisessä pelissään! Jaron neljäs maali oli ottelun upein Kronholmin tulitettua illan toisen osumansa oikeaan vaparista 22 metristä oikeaan ylänurkkaan 82.minuutilla! Lassi Nurmos kavensi riparista varsinaisen peliajan päätösminuutilla vielä numerot 2-4:een.

KTP kohtaa vielä tämän jälkeen kahdella jäljelläolevalla kierroksella ensin EIFin vieraissa ja sitten päätöskierroksella TPS:n kotonaan.






KPV taipui hyvän alun jälkeen EIFille, joka sai revanssinsa


Christian Sundin luotsaama KPV putosi Ykkösen ylemmässä loppusarjassa kuudenneksi kärsittyään EIF:ille hieman kyseenalaisen 1-2 kotitappion Kokkolan Keskuskentällä.

Ottelun alku lupasi isännille hyvää, kun hienon kuvion päätteeksi parikymppinen Santeri Mäkinen tunkeutui pallon kanssa vieraiden puolustuksen selustaan ja ohitti terävällä laukauksellaan vielä viime kaudella Pallo-Veikoissa torjuneen EIF-vahti Hemmo Riihimäen ja isännät siirtyivät 1-0 johtoon vartin kohdalla.

Molemmille siunaantui useita hyviä maalipaikkoja ja oli varsin selvää, että mikäli KPV ei onnistuisi peliä ”tappamaan” ja siirtymään kahden maalin johtoon tammisaarelaiset maalinteossa onnistuessaan saisivat momentumin ja olisivat silloin vaikeasti kaadettavissa. Ja niinhän siinä sitten kävi. Viimeistään KPV joutui nostamaan kädet pystyyn sen pelintekijän Sebastian Mannströmin loukkaannuttua. Päätuomari Juho Niemisen suosiollisella avustuksella vieraat saivat pilkun ja Xhevdet Gela pääsi tasoittamaan 69.minuutilla lukemat 1-1:een. Eikä siinä vielä kaikki. Oskari Sallinen onnistui viimeistelemään EIF:in 2-1 voittomaalin takatolpalta 82.minuutilla selvästä paitsioasemasta, mutta ilman VAR-mahdollisuutta inhimillisiltä virheitä ei voi välttyä. Yhtäkaikki EIF pelasi huomattavasti paremmalla asenteella mitä joukkueiden edellisessä kohtaamisessa runkosarjan päätöskierroksella, jolloin se hävisi kotonaan KPV:lle 0-3.

EIF säilytti voitollaan neljännen sijan ja toisinkuin aiemmin vihjeissä on tullut erheellisesti todetuksi Ykkösen neljänneltä sijalta voi vielä uusitun sarjajärjestelmän mukaan yltää jopa liigakarsintoihin asti. Siihen vaaditaan ensin voitto yksiosaisessa pelissä sarjakolmosta ja sitten vielä sarjakakkosta vastaan vieraissa.

Kuudentena oleva KPV kohtaa vielä Ykkösen ylemmässä loppusarjassa KTP:n jälkeen TPS:n vieraissa ja päätöskierroksella JäPSin kotonaan.




Ykkösessä kotonaan yhä voittamaton KTP selvä ennakkosuosikki


Ykkösen kärkijoukkue KTP on siis suoran liiganousijan paikalla vain pisteen erolla TPS:ään nähden. Arto Tolsa Areenalla tällä kaudella Ykkösessä voittamaton ja yhdeksän peräkkäistä kotipeliä voittanut KTP (10-2-0) lähtee selvänä ennakkosuosikkina kaatamaan KPV:tä, jota se kylvetti aiemmin tällä kaudella kotikentällään 3-0 sekä Kokkolassa aiemmin 3-1.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Spread (3-suuntainen tasoitus): KTP (-1) @2.17

Osuma
22Bet - Lue arvostelu

2.17

22Bet - Hyödynnä 100% bonus aina 122€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Light Casino - Lue arvostelu

2.1

Light Casino - Poimi talteen tarjous tyylikkäälle vedonlyöntiuutuudelle!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Lucky Elektra - Lue arvostelu

2.1

Lucky Elektra - Pelien aloittamiseen jopa 150€ bonusLue arvosteluSiirry pelaamaan
Posido - Lue arvostelu

2.1

Posido – Sukella aarrejahtiin 200€ bonuksella!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

2.05

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Rolle-setä