Miesten Ykkönen: SJK Akatemia - TPS

Miesten Ykkönen | SJK Akatemia - TPS | 15.5.2022 | 18:30
Kohde sulkeutuu: 15.05.2022 18:30
SJK Akatemia purkaa ottelusumaansa miesten Ykkösessä. Ensimmäisinä viikkoina vain kerran pelannut liigajoukkue SJK:n farmiseura urakoi sunnuntaina jo kolmatta kertaa viikon sisällä.

Vastustaja TPS sukelsi maanantaina hyvinkin yllättävään 0-2-kotitappioon Pargas IF:ää vastaan. TPS:n kannattajat uivat keskustelupalstoilla syvissä vesissä, vaikka Piffeniä edeltäneistä otteluista tulosta oli tullut hyvään tahtiin.

Hyökkäys on lähtökohtaisesti tälläkin kaudella todella nuoren SJK Akatemian paras puolustus. Vaikka TPS:n hyökkäys yski maanantaina, oli tekopaikkoja kuitenkin riittävästi vähintään yhteen, kenties kahteenkin osumaan.

Maaleja, maaleja nähdään OmaSP Stadionilla.



SJK Akatemia aloitti Ykkösen kautensa 18. huhtikuuta vierasvoitolla Piffenistä. Sen jälkeen seurasi hämmentävä lähes kolmen viikon tauko näistä toiseksi korkeimman sarjatason kahinoista.

Toki jo ennen sarja-avausta seinäjokiset pelasivat Suomen cupia 2-1-vierasvoiton merkeissä. Vastustajana oli Kakkosta pelaava Oulun Luistinseura.

Muut pelasivat Ykköstä, pohjanmaalaiset treenipelin


Ykkösen ensimmäisen pelin jälkeen Akatemia pelasi jopa harjoitusottelun Jaroa vastaan. Samaan aikaan muilla joukkueilla oli ohjelmassa Ykkösen otteluita.

Cupissa joukkue eteni 32 parhaan joukkoon voittamalla yhteistyöseuransa, Kakkosen VIFK:n vieraissa 4-1.



Paluu Ykkösen tositoimiin tapahtui vihdoin viime sunnuntaina, jolloin Mikkelin tuliaisina oli MP:tä vastaan 1-1-tasapeli. Keskiviikkona irtosi komea 4-1-kotivoitto PK-35:stä.

Nyt on siis luvassa kolmas ottelu viikon sisään. Pelaajatilanteen kannalta positiivista on se, että SJK:n edustusjoukkueen veikkausliigapeli oli perjantaina. Saattaa olla, että joitain edustuksen pelaajia on käytettävissä TPS:ää vastaan.

Akatemia on ehtinyt näyttää, että hyökkäysvoimaa riittää suhteellisen hyvin Ykkösen tasollekin. Kakkosen C-lohkoahan ryhmä suorastaan dominoi viime vuonna. Esimerkiksi wing-backit ovat vahvasti hyökkäysorientoituneita henkilöitä.

Epävarmoina Holma ja Hämäläinen


Lähes kaikki pelaajat ovat syntyneet 2000-luvulla. Ei siis yllätä, että vauhtia riittää ja moni vahvuus löytyy hyökkäyksestä.



TPS:n hyökkäyspelin yksityiskohtia on tullut käsiteltyä näissä vihjeissä jo aiemmin. Kotitappiossa joukkue pääsi suhteellisen usein rangaistusalueen sisälle, mutta laukaukset kilpistyivät kerta toisensa jälkeen vastustajan pelaajiin.

Sunnuntaina on sivussa pelikieltoa edelleen kärsivä keskikenttäpelaaja Anthony Annan sekä pidempään loukkaantuneena olevat Joonas Sundman & Onnipekka Pajula. Rasmus Holman & Kasper Hämäläisen pelaaminen on puolestaan epävarmaa.

Hämäläisen poissaolo kaventaisi entisestään vaihtoehtoja keskikentälle. Oma kasvatti Roope Pakkanen on ollut alkukaudella aloittava toppari, ja roolia olisi todennäköisesti edelleen tarjolla Holman poissaollessa.


Molempien joukkueiden profiilit ovat hyökkäysvoittoiset, varsinkin kun TPS:ltä on sivussa puolustava puolustaja Sundman.

Nappaa ilmaisveto jopa 100€ saakka Mr Greeniltä!


Oletko aiemmin pelannut Mr Greenillä? Liity nyt uutena pelaajana ja saat ensimmäistä talletusta vastaavan ilmaisvedon jopa 100€ saakka! Lue lisää Mr Greenistä täältä tai siirry suoraan pelaamaan alta!

Pelivalintamme:

Ottelussa yhteensä yli 2,5 maalia @1.73

BetVictor - Lue arvostelu

1.73

BetVictor - Hyödynnä 30€ bonus!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.72

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Bet365 - Lue arvostelu

1.72

Hyödynnä 100% bonus 50€ saakka!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
iBet - Lue arvostelu

1.7

iBet - Lunasta 100% talletusbonus 200€ asti!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.68

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Kirjoittanut: Eki-setä