Ravit: Vermo Lähtö 12 - Derby 2021

Ravit: Vermo Lähtö 12 - Derby 2021
Ravit | Vermo Lähtö 12 - Derby 2021 | 17.35 | 04.09.2021
Kohde sulkeutuu: 04.09.2021 17:35

Kuka on 4-vuotiaiden valtias Suuressa Suomalaisessa Derbyssä?



Viikon pääravit ravataan maamme pääradalla Vermossa. Päivän kohokohtia ovat avoimen tason lämminveristen Suomen mestaruus ja illan päättävä Suuri Suomalainen Derby vuosimallia 2021. Derbyn finaalissa iskevät 12 parasta karsinnoista selvinnyttä 4-vuotiasta. Tämän vuoden lähdöstä ollaan puhuttu kaikkien aikojen Derby finaalista eikä suotta sillä mukana on toinen toistaan lahjakkaampia menijöitä.


Vihjeeksi valitaan kaksinkamppailu numeroiden 1 It's Raining Men ja 9 Making Match välillä. Ensin mainittu palasi karsintaan pieneltä huoltopaussilta ja meno oli todella hienon näköistä. Johdossa juossut suosikki sai vetää ensimmäisen kierroksen mieleistään tahtia, mutta ei voinut lopulta Santtu Raitalan ajokin loppukirille mitään.

Karsinta startti vei Olli Henttosen valmennettavan virettä varmasti vielä eteenpäin ja arvonnassakin tuuri oli kohdallaan kun taustajoukot pääsivät valitsemaan loistopaikan mistä ruuna pystyy varmasti seuraamaan todella pitkään kärkihevosia. Pystyy tässä mielestäni sijoille 3-5. Ruuna avaa hyvin ja juoksee joko toinen tai kolmas sisällä.


Kaksinkamppailun toinen osapuoli tulee Turusta Harri Koivusen ammattitallilta. 9 Making Match teki karsinnassa todella rehdin esityksen voittaneen Ava Di Emelinin rinnalta ja kamppaili todella hienosti toiseksi. Olli Koivusen ohjastama 4-vuotias pääsi valitsemaan radan yhdeksän, mistä yritetään varmasti saada nätti sisäratajuoksu ja mahdollisimman korkea sijoitus.

Ori on kilpaillut koko kesän todella hienossa kunnossa eikä tällä hevoselle tyypillistä ailahtelua olla nähty. Taustavoimat ovat kuitenkin hieman varoitelleet aiemmin ettei oriin ajettavuus ole aina parhainta mahdollista, joten näin kovassa lähdössä mihinkään lisä mutkaan ei tietenkään ole varaa.


Uskon hevosena enemmän It's Raining Menin potentiaaliin ja nappipaikalta parempi sijoitus pitäisi olla saataville. Prosentti arvio sademiehen eduksi on 70-30, joten 1,72 kerroin on vielä pelattava.



Consalvo vielä kääntämätön kortti!


Lähtölista Suuri Suomalainen Derby 2021. Ryhmäajo 4-vuotialle lämminverisille 2620m. Ykköspalkinto 120 000€

1.It's Raining Men
2.An-Dorra
3.Magical Princess
4.Ava Di Emelin
5.Consalvo
6.Sahara Jaeburn
7.Yolo Savoy
8.Love Eagle
9.Making Match
10.Quite A Lover
11.Star Town Kemp
12.Mask Off



Tästä muihin: Ravivihjeisiin

Katso myös: vedonlyontibonukset



Yksi lähdön suosikeista on ansaitusti numerolla viisi matkaan lähtevä 5 Consalvo rattaillaan Ari Moilanen. Karsinnassa valjakko haki 400m juoksun jälkeen keulapaikan minkä jälkeen kaikki oli todella helppoa. Lähtönopeus ei tälläkään kertaa riitä keulapaikalle ja se on tuskin tässä tarjollakaan.

Markku Niemisen valmennettava saa taas laittaa työhaalarit päälle, sillä juoksusta ei välttämättä kaikista helpointa tule. Unelmatilanteessa valjakko voisi saada paikan toisesta ulkoa radalta kuusi lähtevän Sahara Jaeburnin takaa. Tuo taktiikka vaatii kuitenkin numeron 2 An-Dorra ohittamista, mikä ei ole aivan yksinkertaista.


3 Magical Princess avaa tässä joko suoraan keulapaikalle tai hakee sen numerolta 4 Ava Di Emelin. Kesällä hurjia juoksuja tehnyt aikansa huipputamma Magical Queenin varsassa ei ole ollut sitä samaa potkua, mutta ei esityksiä silti moittia voi. Valmentaja Pekka Korpi on niin kova hevosmies, että eiköhän hän ole saanut tammansa taas huippukuntoon ja luvassa on varmasti hieno matsi voitosta ja tämä tamma on siinä varmasti mukana.


Kesän vaisumman ajan jälkeen kuntonsa on löytänyt taas 2 An-Dorra, joka hallitsi keulapaikalta karsintaansa todella helposti ja meni myös kovimman tuloksen 14,4a. Sympaattisen Reino Palomäen valmennettava pystyy tässä hyvällä selkäjuoksulla todella kovaan loppuvetoon jolloin vastustajat voivat olla ihmeissään. Ohjastaja Jarmo Saarelalla ei vielä Derby voittoa ole, joten olisikohan nyt se päivä?


Timo Nurmoksen huikea viikonloppu alkaa tästä Derby finaalista. Timo näytti jälleen kerran molemmin puolen lahtea kuinka saada hevoset hyvään kuntoon kauden tärkeimpään kisaan. Miehellä juoksee Derby finaaleissa yhteensä viisi hevosta. Tässä lähdössä saumana on viime vuonna Kriteriumin voittanut 6 Sahara Jaeburn.

Karsinnassa ori haki 600m ennen maalia keulapaikan ja sai vetää haluamaansa tahtia. Loppusuoralla 4-vuotias näytti ottavan väkisinkin laukan, mutta yli 10 000 voittoa urallaan ottanut Jorma Kontio sai pidettyä Ready Cashin pojan ravilla. Juoksusta ei varmasti tälläkään kertaa helppoa tule, mutta Kriteriuminkin johtavan rinnalta voittaneena ei tämä ole siitäkään paikasta vailla mahdollisuuksia.


4 Ava Di Emelin voitti karsintansa hyvän esityksen päätteeksi. Hannu Torvisen ajokilla tavoitteena on saada tarkka sisäratajuoksu, minkä jälkeen sijat 3-5 ovat hyvinkin mahdollisia.

Betssonilta korotetut kertoimet hevosurheiluun!


Nyt hellitään raviveikkaajia! Tarkasta Betssonin astetta paremmat kertoimet joka keskiviikko sekä lauantai ja nappaa extravoitot ilman kierrätysvaatimuksia.Lue lisää tarjouksesta täältä tai siirry alta pelaamaan!
Betsson: Hyödynnä korotetut kertoimet hevosurheiluun ››

Pelivalintamme:

It's Raining Men voittaa Making Matchin @1.72

Unibet - Lue arvostelu

1.72

Hyödynnä 200% bonus 200€ asti uusille pelaajille!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
Mr Green - Lue arvostelu

1.72

Lunasta nyt 100€ ilmaisveto uutena pelaajana!Lue arvosteluSiirry pelaamaan
William Hill - Lue arvostelu

1.72

William Hill - Nappaa 100€ riskitön veto!Lue arvosteluSiirry pelaamaan