Vakiovihje: Vakio 1 lauantai 27.7.2019

Julkaistu: 26.07.2019 14:00


Vakiovihje: Vakio 1 lauantai 27.7.2019
Lauantain Vakio 1 -kierroksella on mukana otteluita Veikkausliigasta, Ykkösestä ja Kakkosesta. Bonuskierroksella voittopotti on muhkeat 300 000€!

1. FC Honka - Ilves


Kärkikamppailuun lähdetään tasaisista lähtökohdista, sillä sarjataulukossa joukkueiden välillä on vain kaksi pistettä eroa, eikä kummankaan tuloskunto ole parhaimmillaan. Kotijoukkue Honka on voittanut neljästä edellisestä ottelusta vain HIFK:n. Puolestaan sarjajohtaja Ilves on pelannut kaksi edellistä ottelua ilman voittoa, vaikka peliesityksiin nähden olisi ansainnut enemmän.

Pelijakauma on hyvin todenmukainen (35-31-33), risti on pakko laittaa ruutuun sekä hieman alipelattu vierasvoitto. Jos ”pelimerkkejä” löytyy niin tässä kohteessa ei kannata merkkejä säästellä.

Tulos: X2

2. HJK - VPS


HJK ”joutuu” pelaamaan eurokiireiden keskellä myös kotoista Veikkausliiga. HJK pelasi Belgradissa keskiviikkona paikallista Punaista Tähteä vastaan, häviten 2-0 ja toinen osa odottaa jo tulevana keskiviikkona kotikentällä. Veikkausliigassa Klubin saldo on edellisestä viidestä ottelusta (2-2-1), joten voittoja kaivataan mestaruustaistelu silmällä pitäen. VPS on edelleen ilman voittoa saldolla (0-8-8), eikä ainakaan vielä valmentajan vaihto ole tuonut muutosta.

VPS on Klubille tähän kohtaan sopiva vastustaja, oikein pelattu kotivoitto kelpaa varmaksi.

Tulos: 1

3. MuSa - KTP


Pirteästi pelannut sarjanousija MuSa on viime otteluissa jatkanut hyviä otteita, edellisestä viidestä matsista joukkue on kärsinyt tappion ainoastaan Hakalle. KTP katkaisi edellisessä ottelussa orastavan kahden ottelun tappioputken paikallisvastustaja MyPa:n kustannuksella lukemin 2-0, voitto oli kotkalaisille henkisesti tärkeä.

Vaikka kotivoitto on hieman ylipelattu, on se lapulle laitettava. Otetaan kylkeen yllätyshakuna selvästi alipelattu vierasvoitto, sillä kumpikaan ei ole varsinaisesti tasapeliherkkiä joukkueita.

Tulos: 12

4. MyPa - AC Oulu


AC Oulu oli lähellä Jaroa vastaan katkaista voitottomien otteluiden sarjan, mutta lukuisat puolustuksen virheet kostautuivat ja Jaro käänsi ottelun itselleen lukemin 4-3. Oulun onneksi se kohtaa MyPa:n, joka on Ykkösen heikon joukkue. Viiden ottelun kuntopuntari näyttää MyPa:n osalta (0-1-4) ja maaliero on ruma 2-16.

Vaikka kaksi heikkovireistä joukkuetta kohtaa ja Mypa nauttii kotiedusta sekä lepoedusta, on Oulun vierasvoitto alipelattu 50%.

Tulos: 2

5. AC Kajaani - TPV


AC Kajaani lähtee otteluun kahden ottelun voittoputkessa, eikä ole viidestä viimeisimmästä hävinnyt kuin yhden. Vastaavasti TPV tulee kamppailuun surkeassa vireessä, edellistä voitosta on kulunut jo reilu kuukausi.

Kajaani metsästää ottelusta kauden ensimmäistä kotivoittoa, eikä se ole kaukana kahden vierasvoiton jälkeen. Rastitaan kupongille suurin piirtein oikein pelattu kotivoitto varmaksi.

Tulos: 1

6. RoPS 2 - JS Hercules


Mainion kauden pelannut nuori RoPS 2 on jäänyt kahdessa edellisessä ottelussa ilman voittoa, varsinkin edellinen VIFK 0-0 tasapeli oli yllätys. JS Hercules on kauden aikana kärsinyt vain yhden tappion, sekin tuli kauden avauksessa ylivoimaiseksi osoittautunutta SJK Akatemiaa vastaan. Joukkue seilaa tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa.

Tasapeliä kupongilta on vaikea sivuuttaa, mutta nostetaan rinnalle vierasvoitto ja ohitetaan kylmästi kotivoitto.

Tulos: X2

7. PK-37 - FCV


PK-37 on piristynyt valmentaja vaihdoksen jälkeen, takana on neljästä edellisestä ottelusta vain yksi tappio. Edellisessä ottelussa joukkue haki hienon 1-1 tasapelin Kokkolasta. FCV kulkee suomen helteistä huolimatta sadepilven alla, joukkueella on alla neljän ottelun tappioputki sekä useat pelaajat kärsivät vammoista.

Vain hieman ylipelattu kotivoitto rastitaan varmaksi.

Tulos: 1

8. OLS - VIFK


OLS teki viime ottelussa sen mitä on odotettu, eli aiheutti SJK Akatemialle kauden ensimmäisen piste menetyksen, kun tuloksena oli 0-0 tasapeli. Vierasjoukkue VIFK tasasi pisteet edellisessä ottelussa RoPS 2 vastaan 0-0 tuloksella.

Ennakkoon ottelusta on odotettavissa, kahden hyvin tiivisti puolustavan joukkueen vähämaalinen kamppailu. Me iskemme otteluun rohkeasti varman ristin, sillä kotivoitto on kerännyt liikaa prosentteja.

Tulos: X

9. NJS - PEPO


PEPO katkaisi viime ottelussa vihdoin kuuden ottelun voitottoman putken, kun se kaatoi Klubi 04 selvästi 4-0. PEPO on selvästi tasoonsa nähden pelannut heikon kauden, mutta aukeaisiko pellit vihdoin? NJS on pelannut odotuksien mukaisen kauden, joukkue puolustaa tiivisti ja pelaa pääsääntöisesti vähämaalisia otteluita.

Vakiokupongilla PEPO on selvästi alipelattu, joten otetaan kierroksen piikiksi varma kakkonen.

Tulos: 2

10. FC Viikingit - Sudet


Ennakkoon vakion selvin kohde löytyy tästä ottelusta, Viikingit lähtee otteluun selvänä suosikkina. Vierasjoukkue Sudet ovat sarjan viimeinen kuudella pisteellä, joukkueen maaliero on (9-29). Viikingit on pelannut kaksi edellistä ottelua tasan, mutta vastassa on ollut MP sekä JIPPO, jotka ovat kärkijoukkueita.

yli 80% kotisuosikki on rastittu suurin pirtein oikein, eikä hieman alipelattu risti kiinnosta tässä kohtaa.

Tulos: 1

11. VJS - JäPS


JäPS on viime aikoina ollut hyvässä vireessä, joukkue on viiden ottelun kuntopuntarissa sarjan ykkönen (3-2-0). VJS on puolestaan ollut surkea läpi kauden ja sarjapaikan kanssa vantaalaisilla on tekemistä. Edellisestä kymmenestä VJS:n saldo on (1-2-7).

Äkkiseltään kohde tuntuu varmalta kakkoselta, mutta JäPS ei ole kauden aikana voittanut vielä vieraissa, joten varmistetaan kohde tasapelillä.

Tulos: X2

12. FC Espoo - KaaPo


Tuloksellisesti hyvän alkukauden pelannut FC Espoo on viime aikoina ollut heikossa tuloskunnossa, edellisestä seitsemästä ottelusta joukkue on voittanut vain yhden. Edellisessä ottelussa FCE jäi tasapeliin derbyssä EPS:n kanssa. Sarjakakkonen KaaPo on myös viime aikoina pelannut tuloksellisesti hieman heikosti, sillä edellisestä kolmesta matsista joukkueella on kaksi tappiota.

Alipelattua vierasvoittoa ei voi sivuuttaa, mutta myös kotivoitto kiinnostaa. Pelataan kohteeseen merkit 1 ja 2.

Tulos: 12

13. SalPa - EPS


SalPa:lla on hieman yllättäen allaan kaksi voitotonta peliä, kun ensin joutsen lauma pelasi Jazzin kanssa tasan ja hävisi edellisessä ottelussa KäPä:lle. EPS on voittanut edellisestä kahdeksasta vain yhden, eikä sarjapaikka ole missään nimessä varma, Grani ja TamU hengittää niskassa neljän pisteen päässä.

Oikein pelattu kotivoitto kelpaa varmaksi.

Tulos: 1

Vakio 1 27.7.2019 koko kierros:

1. X2
2. 1
3. 12
4. 2
5. 1
6. X2
7. 1
8. X
9. 2
10. 1
11. X2
12. 12
13. 1


32 riviä 8,00e

Tuplaa talletus tai saat rahasi takaisin ilman kierrätysvaatimuksia!


Lucky Casino on uusi suomenkielinen vedonlyöntisivusto, joka jakaa 25€ riskittömän bonuksen uusille pelaajille. Tee ensimmäinen talletus ja jos et saa tuplattua sitä 24h aikana, saat talletuksesi takaisin ilman kierrätysvaatimuksia 25€ saakka! Lue lisää tarjouksesta täältä tai siirry suoraan Lucky Casinolle pelaamaan. Pääset myös pelaamaan ilman rekisteröitymistä!
luckycasino: siirry sivustolle & lunasta 25€ riskitön bonus >>