Vakiovihje: Vakio 1 lauantai 16.6.2018

Julkaistu: 15.06.2018 16:00


Vakiovihje: Vakio 1 lauantai 16.6.2018
Lauantain Vakio 1 -kierroksella kohteita kotimaan kolmelta korkeimmalta sarjatasolta, sekä luonnollisesti torstaina käynnistyneistä jalkapallon MM-kisoista.

1. Ilves - HJK


Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Ilves lähtee haastamaan seitsemän ottelun voittoputkessa porskuttavaa Klubia.

Noissa tappioissa tamperelaisten maalissa soi peräti seitsemästi. Edellisessä pelissä tulleet kaksi punaista korttia tarkoittaa myös automaattisesti pelikieltoja, joten Jarkko Wissin avauskokoonpano menee ainakin uusiksi.

Klubi pelasi IFK Mariehamnia vastaan liki täydellisen ensimmäisen nelivitosen - vain maalinteko uupui. Tällä hetkellä joukkue on kuitenkin Veikkausliigassa omalla tasollaan.

Tulos: 2

2. FC Honka - KuPS


Kuudentena oleva Honka on profiloitunut tasapeliautomaatiksi. Espoolaiset ovat päätyneet pistejakoon jo seitsemän kertaa kuluvalla kaudella.

Toisena oleva KuPS palasi voittojen tielle Ilveksen kustannuksella jäätyään voitotta sekä PS Kemin, että TPS:n kanssa. Kuopiolaisten peli on kuitenkin parhaimmillaan ollut tällä kaudella erinomaista, mutta hienoista heittelyä tasossa on ollut havaittavissa.

Honka on viiden kotiottelun jälkeen edelleen tappioton kotikentällään. KuPS on puolestaan sarjan toiseksi vahvin vierasjoukkue toistaiseksi.
Lähtökohtaisesti ottelusta voidaan odottaa viihdyttävää peliä, jossa Hongan puolustus joutuu varmasti kovaan testiin. Se puolestaan avaa isännille paikkoja vaarallisille vastaiskuille.

Tulos: X

3. FC Inter - VPS


Valmentajaa vaihtanut Inter onnistui nappaamaan toisen perättäisen voiton ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, kun IFK Mariehamn-voittoa seurasi täydet pisteet PS Kemistä Timo Furuholmin osumalla.

Interin kanssa tasapisteissä oleva VPS on puolestaan ajautunut kelpo startin jälkeen vaikeuksiin, kun vaasalaiset eivät ole voittaneet kuudesta edellisestä pelistä yhtäkään. Noista peleistä neljä sentään päättyi tasuriin.

Kokiko alisuorittanut Inter herätyksen Fabrizio Piccaretan poistuttua penkin päästä? Nyt olisi turkulaisilla mahdollisuus vastata huutoon.

Tulos: 1

4. PS Kemi - SJK


Sarjan häntäpäähän jämähtänyt PS Kemi yllätti KuPSin ennen maaottelutaukoa, mutta kauden toista voittoa seurasi paluu arkeen, ja edellisestä kahdesta pelistä kemiläisille lähti matkaan vain yksi piste.

SJK puolestaan otti ensimmäisen voittonsa Alexei Eremenko Sr:n komennuksessa, kun seinäjokiset kaatoi TPS:n komeasti 4-0. Joukkue kärsii edelleen loukkaantumisista, jotka rokottavat eniten puolustusta, mutta PS Kemin hyökkäys ei ole kuitenkaan pahin mahdollinen vastustaja.

SJK:n hyökkäyspeli on ollut tällä kaudella todella nuhaista, mistä kertoo se, että TPS:n verkkoon syntyi kolmasosa seinäjokisten tämän kauden osumista. Nyt testataankin ketsuppipullo-efektin paikkaansapitävyyttä.

Tulos: X2

5. IFK Mariehamn - RoPS


IFK Mariehamn on ajautunut melkoiseen lamaan, ja ahvenanmaalaisten pistepussi karttui edellisestä viidestä pelistä vain yhdellä pisteellä. Noissa viidessä matsissa omissa soi peräti kymmenen kertaa.

Kauden huimalla tavalla aloittanut RoPS on hieman tasannut menoaan, mutta joukkue on kolmantena täysin ansaitusti. Edellisestä viidestä pelistä rovaniemeläiset hävisivät vain kertaalleen. Alla on taisteluvoitto VPS:sta, kun ottelun ainokaiseksi jäänyt maali syntyi vasta toisen puoliskon viidennellä lisäminuutilla.

RoPSin puolustus on toistaiseksi sarjan pitävin ja joukkueen pelit ovat jääneet melko vähämaalisiksi. IFK Mariehamnista ei voi sanoa samaa, ja kotijoukkueen täytyykin pystyä tilkitsemään oma alueensa huomattavasti edellisiä pelejä tarkemmin.

Tulos: X2

6. KTP - Jaro


Ykkösen viidentenä oleva KTP on kolmen pelin pisteputkessa, kun JJK-voittoa seurasi tasurit Hakan ja sarjakärki HIFK:n kanssa.

Pari pykälää ylempänä majaileva Jaro on puolestaan pelannut neljä tappiotonta ottelua perätysten, joista kaksi viimeisintä päättyi maalittomaan tasuriin.

Jaron hyökkäyspeli on ajoittain erinomaista, mutta kuten kaksi edellistä peliä osoitti, ei se kuitenkaan ole kovinkaan tasaista. Työteliäs KTP puolestaan luottaa tasaiseen puurtamiseen, jossa hyökkäyspeli ei riskilläkään nouse esille.

Tulos: X

7. EIF - AC Oulu


EIF on seitsemän kierroksen jälkeen edelleen tappioitta. Tammisaarelaisten puolustus on ollut rautaista, josta osoituksena vain kaksi päästettyä maalia. Hyökkäyspeli ei kuitenkaan ole mitään ilotulitusta.

Kahdeksantena oleva AC Oulu on aloittanut kautensa vaisusti. Erityinen piirre oululaisten startissa on se, että neljästä vieraspelistä jokainen on päättynyt tappioon.

EIF on toistaiseksi onnistunut hyydyttämään kaikki sarjan kovimmat joukkueet. Edellisessä matsissa se kaatoi vieraissa AC Kajaanin jättämällä kajaanilaiset nollille, joten lähtökohdat ovat isännille otteluun erinomaiset.

Tulos: 1

8. JJK - AC Kajaani


Katastrofaalisen alkukauden pelannut JJK nappasi vihdoin kauden avausvoittonsa, kun se kaatoi Hakan vieraissa 2-0.

Keskikastin Kajaani puolestaan jäi edellisellä kierroksella EIF:n jalkoihin samoin lukemin.

Molempien otteluissa on nähty runsaasti maaleja, eikä kummankaan puolustus ole vakuuttanut. Kajaanin erikoisuus on toistaiseksi se, ettei joukkue ole pelannut yhtään tasuria.

Tulos: 12

9. NJS - MYPA


Kakkosen A-lohkon yhdeksäntenä oleva NJS kohtaa MYPAn kaksi tappiota niskassaan. Noissa kahdessa matsissa NJS päästi peräti kahdeksan osumaa.

Viidentenä oleva MYPA on äitynyt kovaan vireeseen. Kauden neljä ensimmäistä peliä tuotti vain pisteen, mutta nyt joukkue on neljän pelin voittoputkessa. Edellisessä pelissä MYPA kaatoi kolmantena olevat Viikingit 3-2, mikä oli oiva osoitus perinneseuran kunnosta.

Kummankaan puolustuspeli ei ole loistanut toistaiseksi, mutta MYPA on selvästi paremmassa iskussa tällä hetkellä.

Tulos: 2

10. FC Viikingit - MP


Kolmantena oleva Viikingit koki kauden toisen tappionsa MYPAn käsittelyssä. Helsinkiläisten alkukausi on kuitenkin ollut positiivinen, ja Viikkareiden 22 tehtyä osumaa on selvästi eniten lohkossa.

Seitsemäntenä oleva MP lähtee peliin kahden pelin pisteputkessa, mutta voitto ja tasuri tulivat lohkon putoajien paikalla olevista joukkueista. MP pelaa melko vähämaalisia otteluita, ja joukkueen maaliero onkin vain 10-8.

Viikingit pelaa hyökkäysvoittoista peliä, ja isännät tulevat varmasti hallitsemaan palloa. Ruudin täytyy kuitenkin olla kuivaa, sillä MP:n puolustuspeli on kovaa tasoa.

Tulos: 1

11. FC Jazz - FC Kiffen


Kakkosen B-lohkon keskikastin Jazz saa vieraakseen kolme pistettä perässä hönkivän Kiffenin.

Jazz koki ensimmäisen tappionsa vasta viime kierroksella, kun MuSa oli Porin paikalliskamppailussa etevämpi.

Kiffen puolestaan pelasi kolmannen perättäisen voitottoman ottelun, kun KaaPo kukisti sen vieraissa 1-0.

Kiffenin maaliero on liki käsittämättömästi 3-4 seitsemän pelatun ottelun jälkeen. Helsinkiläisten hyökkäys ei aiheutakkaan tällä hetkellä juurikaan pelkoa vastustajassa, joten Jazz voi lähteä otteluun melko levollisin mielin.

Tulos: 1

12. Peru - Tanska


MM-kisojen C-lohkossa kohtaavat Peru ja Tanska, jotka hyvin todennäköisesti tulevat kamppailemaan lohkon toisen jatkoonmenijän paikasta. Ottelu onkin todella tärkeä molemmille, ja se näkyy varmasti pelissä.

Peru luottaa työteliäisyyteen, kun taas Tanskan luotto on keskikentän Christian Eriksenin harteilla.

Tanskalta uupuu ykköskärki, kun Niklas Bendtner loukkaantui kisojen alla. Erikssenin laukaisupelote niin peli- kuin erikoistilanteissakin voi kuitenkin nousta esille heti avausottelussa. Perua ei kuitenkaan voi aliarvioida missään nimessä, vaikkei joukkue pullistelekkaan nimimiehiä.

Tulos: 12

13. Kroatia - Nigeria


D-lohko on myös yksi etukäteen tasaisemmiksi ennakoituja. Argentiinan odotetaan menevän kärjessä jatkoon, mutta Kroatia, Nigeria ja Islanti voivat käytännössä pelata isostikkin ristiin.

Kroatia on varmasti kolmikosta nimekkäin, mutta joukkueen taustalla olevat ongelmat voivat näkyä pelissä isosti. Joukkueen kirkkain tähti, Luka Modric, on ollut fanien ja median hampaissa jo pitkään, mutta se ei näkynyt miehen otteissa Real Madridin paidassa.

Nigeria puolustaa tarkasti joukkueena, mutta hyökkäyspäässä Super Kotkat luottaa luovuuteen ja vauhtiin. Kroatian keskikentän tuleekin onnistua katkoissa ja riistoissa, sekä pelin virtauksen hallinnassa.

Tulos: 1X

Vakio 1 16.6.2018

1. 2
2. X
3. 1
4. X2
5. X2
6. X
7. 1
8. 12
9. 2
10. 1
11. 1
12. 12
13. 1X


32 riviä 8€