Vakiovihje: Vakio Grand Prix 2 lauantai 10.6.2018

Julkaistu: 09.06.2018 16:00


Vakiovihje: Vakio Grand Prix 2 lauantai 10.6.2018
Sunnuntain Vakio Grand Prix 2 -kierroksen kohteet löytyvät ympäri maailman, kun lapulta löytyy otteluita muun muassa kotimaan Kakkosesta, Islannin kentiltä ja Brasiliasta.
Casino Winner Casino Winner
Kakkosen C-lohkossa toiseksi viimeisenä oleva Närpes Kraft saa vieraakseen keskikastin OLS:n. Joukkueilla on eroa neljä pykälää, mutta vain yksi piste. Närpes Kraft on tosin pelannut ottelun vähemmän.

Närpes Kraft katkaisi edellisellä kierroksella neljän matsin tappioputkensa komeasti, kun se kaatoi yllättäenkin kärkipään KuFu 98:n peräti 4-1. Närpiöläisten puolustuspeli on ollut alkukauden melko tuuliajolla, mutta tuossa pelissä kaikki loksahti paikalleen.

OLS lähtee kamppailuun kahden pelin pisteputkessa, kun tasapeliä SJK 2:n kanssa seurasi niukka 1-0 voitto VIFK:sta. Oululaisten pelit ovat olleet melko vähämaalisia tähän asti, eikä joukkue ole onnistunut tekemään kuin tasan maalin per peli.

Mikäli oululaiset eivät ole ratkoneet hyökkäyksen ongelmiaan viikossa, voi hengen päälle saanut Närpes Kraft hurjastella toisen voittonsa putkeen. KuFun kaataminen oli oiva osoitus joukkueen iskukyvystä ja teki varmasti hyvää henkisellä puolella. Kotivoitto tuntuukin kohteeseen hyvältä vaihtoehdolta, mutta nappaisin ristin mukaan lapulle.

A-lohkossa käydään häntäpään kamppailu, kun kymmenentenä oleva MP saa vieraakseen sarjajumbo LPS:n.

MP:n kausi ei ole alkanut aivan toivotulla tavalla, mutta kahdeksan pistettä seitsemästä ottelusta ei ole mikään katastrofaalinen aloitus. Mikkeliläiset ovat onnistuneet nipistämään pisteen muun muassa kärkipään PEPOlta.

LPS puolestaan on aivan väärässä sarjassa. Seitsemän ottelua, nolla pistettä ja maaliero 5-33 kertoo karua kieltä helsinkiläisten tasosta.

MP puolestaan ei ole tehoilla vielä hurjastellut, mutta joukkueen puolustuspeli on puolestaan pysynyt vahvana. LPS:n hyökkäys sitä tuskin pystyy uhkaamaan.

Tässä ottelussa on vain yksi suosikki ja se on kotijoukkue.

Vakio Grand Prix 2 10.6.2018 koko kierros:

1. 1X
2. 1
3. X2
4. 1
5. X2
6. 2
7. X2
8. 1
9. X
10. X2
11. 1
12. 2
13. 1X
14. X
15. 1X
16. 1X
17. 2
18. 2


256 riviä 25,6€