Vakiovihje: Vakio Grand Prix 2 sunnuntai 21.10.2018

Julkaistu: 20.10.2018 16:00


Vakiovihje: Vakio Grand Prix 2 sunnuntai 21.10.2018
Sunnuntain Vakio Grand Prix 2 -kierroksen kohteet jälleen ympäri Euroopan pääsarjojen. Kierroksen ehdoton kohokohta on Serie A:n huippukamppailu, kun Inter ja AC Milan kohtaavat Milanon paikalliskamppailussa.
Sunnuntaina Italian Serie A:ssa pelataan yksi alkukauden isoimmista kamppailuista, kun Milanon derbyssä Inter ja AC Milan iskevät yhteen San Sirolla.

Kolmantena oleva Inter on aloittanut kautensa vakuuttavasti, mutta tappioita on kuitenkin tullut jo kaksi. Keskikastin Milan on puolestaan hävinnyt vain kerran, mutta tasureita on tullut kolme. Piste-eroa joukkueiden välillä on neljä paunaa Interin hyväksi.

Inter on kuitenkin viime kierrokset ollut kovassa vauhdissa, ja se muun muassa on voittanut viisi edellistä matsiaan. Milan on puolestaan kolmen pelin voittoputkessa.

Milan on hakenut pari viime kautta paluuta huipulle, mutta se ei ole täysin onnistunut tavoitteissaan. Joukkue on tehnyt fiksun oloisia hankintoja, jotka on kuitenkin osoittautunut heikoiksi siirroiksi ajan myötä.

Gonzalo Higuainilla vahvistunut Milan-hyökkäys on ollut jopa yllättävän tehokas alkukaudesta, mutta puolustus ei ole loistanut. Interin hyökkäys ei ole mellastanut tehoilla, mutta puolustus on toiminut oikein mallikkaasti.

Kotikenttäedusta on turha puhua, kun ottelu pelataan molempien kotistadionilla. Joukkueiden kohtaamiset ovat viime vuosina olleet todella tasaisia. Viidestä edellisestä kamppailusta kolme päättyi tasan ja kaksi päättyi maalin erolla.

Inter on kuitenkin ollut viime vuosina hieman edellä Milanon jättiläisten taistelussa, ja nytkin sen kuntokäyrä on Milania parempi. Tasapeli ei kuitenkaan olisi yllätys, joten ykkösen lisäksi ristiä lapulle.

Vakio Grand Prix 2 21.10.2018 koko kierros:

1. X
2. X2
3. X2
4. 1
5. 1X
6. 1
7. 1X
8. 2
9. X
10. 1X
11. 1
12. 1X
13. 1
14. 2
15. X
16. 2
17. X2
18. 2


128 riviä 12,8€