Paavo Nurmi Games 2022

PNG eli Paavo Nurmi Games käydään jälleen Turussa kesällä 2022. Lue kaikki tarvittava kisoihin sivuiltamme!

PNG 2022 - Paavo Nurmi Games


Suomen suurin kansainvälinen yleisurheilu tapahtuma PNG eli Paavo Nurmi Games järjestetään vuosittain Turussa. Kilpailu on järjestetty ensimmäisen kerran suomalaisen suurjuoksijan nimeä kantaen jo vuonna 1957. Kilpailut järjestetään myös Paavo Nurmen nimeä kantavalla stadionilla, eli Paavo Nurmen stadionilla. Kilpailussa on nähty useina vuosina aivan maailman kärki urheilijoita monista eri lajeista ja kilpailu kuuluukin Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) Continental Tour -kilpailusarjan Kultaisen liigaan.

Paavo Nurmi Games 2022


Paavo Nurmi Games järjestetään kesällä 2022 yksi päiväisenä tapahtumana tiistaina 14. kesäkuuta. Turussa iloitaan kisan ajankohdasta sillä Paavo Nurmi Games urheillaan vain kaksi viikkoa ennen kuin kesän MM-kisoihin oikeuttavien ranking-pisteiden keruu päättyy. PN Turku Oy:n toimitusjohtaja Jari Salonen kommentoi kisoja Iltalehdelle seuraavanlaisesti: "Tarkka lajiohjelma on vielä auki, mutta meille on tärkeää, että voimme tarjota ensi kesän EM- ja MM-kisoihin tähtääville suomalaisille urheilijoille mahdollisuuden hyödyntää kilpailun korkeaa rankingarvoa, kun he keräävät rankingpisteitä. Kisoissa on perinteisesti ollut mukana kansainvälisiä supertähtiä. Samaa toivotaan myös ensi vuonna," Salonen sanoo.


Paavo Nurmi Games aikataulu & ohjelma 2022


Paavo Nurmi Gamesin lopullinen tarkka aikataulu on vielä julkaisematta. Alla kesän 2021 ohjelma.

Maanantai 7.6.2021

Miehet
400m
Miehet
800m
Miehet
400m aidat
Miehet
Kolmiloikka
Miehet
Seiväshyppy
Miehet
Kiekonheitto
Naiset
400m
Naiset
800m
Naiset
3000m esteet
Naiset
Pituushyppy
Naiset
Keihäänheitto



Tiistai 8.6.2021

Miehet
100m
Miehet
800m
Miehet
110m aidat
Miehet
3000m esteet
Miehet
Pituushyppy
Miehet
Moukarinheitto
Miehet
Keihäänheitto
Naiset
100m
Naiset
100m aidat
Naiset
Korkeushyppy
Naiset
Seiväshyppy
Naiset
Kolmiloikka
Naiset
Moukarinheitto



Paavo Nurmi Games vedonlyönti


Vedonlyönti on suuressa osassa yleisurheilua ja myös Paavo Nurmi Games on kansainvälisten vedonlyöntisivustojen listoilla. Monet eri sivustot tarjoavat kattavasti kertoimia eri lajeihin, joista alla parhaita sivustoja. Suosittelemme myös hödyntämään sivustojen vedonlyöntibonukset, jolla saat lihavoitettua pelikassaasi. Samat sivustot sopivat erinomaisesti myös vaikkapa Timanttiliigan vedonlyöntiin.

Arvostelu

Bonus

Kierrätys

Pelaa

1.Unibet200% bonus 200€ asti4x bonusPelaa nyt
2.NordicBet150€ + 20€ ilmaisveto6x bonusPelaa nyt
3.Mr Green100€ ilmaisvetoEi kierrätystä!Pelaa nyt
4.ScandiBet100% bonus 150€ astix6Pelaa nyt
5.Mr Play100% bonus 100€ asti9x (B)Pelaa nyt
6.William Hill100€ riskitön vetoEi kierrätystäPelaa nyt
7.Mobilebet100% bonus 100€ asti8x (T+B)Pelaa nyt
8.Betsson100% bonus 100€ asti6x bonusPelaa nyt
9.Bethard100% bonus 100€ asti4x (T+B)Pelaa nyt
10.SpinSports200€ ilmaisveto5x bonusPelaa nyt


Paavo Nurmi Games Tulokset 2020


Alla täydellinen tuloslista tiistaina 11. elokuuta 2020 käydyistä Paavo Nurmi Gamesista.

Miesten ja naisten 400m pyörätuolikelaus Klo 17:50
Leo-Pekka Tähti T54 - 48.45
Henry Manni T34 - 53.78
Tuomo Himanka - T54 56.70
Amanda Kotaja - T54 59.54
Henry Sundblom T53 – 1.12.83
Sini Paukkeri T54 – 1.13.42
Esa-Pekka Mattila T54 – DQ

Miesten keihäs Klo 18:00
Johannes Vetter – 91.49
Andreas Hofmann – 82.54
Gatis Cakšs – 82.65
Norbert Rivasz-Toth – 82.22
Kim Amb – 81.38
Lassi Etelätalo – 79.77
Topias Laine – 72.88

Naisten pituushyppy Klo 18:00
Jazmin Sawyers – 6.54
Abigail Irozuru – 6.52
Maria Huntington – 6.50
Petra Beata Farkas – 6.34
Anasztazia Nguyen – 6.33
Alina Rotaru – 6.31
Yanis David – 6.19
Taika Koilahti – 5.82

Naisten 800m Klo 18:05
Sara Kuivisto – 2.03.13
Nadia Power - 2.03.13
Noelie Yarigo – 2.07.29
Viola Westling – 2.09.13
Heini Ikonen – 2.09.39
Katja Blunden – 2.10.24
Marika Aarnio – 2.11.54
Riina Heikkonen – 2.13.13
Viivi Lankinen – 2.14.68
Sanna Erkinheimo – DNF

Miesten 3000m esteet Klo 18:15
Topi Raitanen – 8.22.45
Phil Norman – 8.23.60
Alexis Phelut – 8.32.12
Yohanes Chiappinelli – 8.35.17
Martin Grau - 8.36.26
Zak Seddon – 8.36.72
Tim Van De Velde – 8.38.75
Jonathan Hopkins – 8.42.28
Kauar Kivistik – 8.52.79

Naisten seiväshyppy Klo 18:35
Nikoléta Kiriakopoúlou – 463
Holly Bradshaw – 463
Eléni-Klaoúdia Pólak – 453
Elina Lampela – 441
Romana Malácová – 441

Miesten 400m aidat Klo 19:05
Nick Smidt – 49.84
Rasmus Mägi – 50.01
Ludvy Vaillant – 50.37
Chris McAlister – 50.71
Ramsey Angela – 51.04
Tuomas Lehtonen – 51.05
Patryk Dobek – 51.81
Oskari Mörö – 52.64

Naisten korkeushyppy Klo 19:15
Heta Tuuri – 185
Bára Sajdoková – 182
Jessica Kähärä – 182
Jeannelle Scheper – 177
Linda Sandblom – 177
Laura Gröll – 172
Erica Furlani – NH
Ella Junnila – DNS

Naisten kolmiloikka Klo 19.40
Kristiina Mäkelä – 14.12
Gabriel Petrova – 14.08
Dovile Kilty – 13.79
Naomi Ogbeta – 13.74
Janne Nielsen – 13.71
Evelise Veiga – 13.53
Diana Zagainova – 13.25

Miesten kiekko Klo 19:55
Daniel Ståhl – 69.23
Andrius Gudžius – 66.39
Kristjan Ceh – 66.07
Robert Urbanek – 63.61
Simon Pettersson – 63.13
Alin Alexandru Firfirica – 60.98
Frantz Kruger – 56.62

Miesten 100m Klo 20:05
Lamont Marcell Jacobs – 10.11
Chijindu Ujah – 10.17
Joris van Gool – 10.28
Viljami Kaasalainen – 10.34
Taymir Burnet – 10.37
Samuli Samuelsson – 10.39
Riku Illukka – 10.51
Christophe Lemaitre – DNF

Miesten ja naisten 100m pyörätuolikelaus Klo 20:15
Leo-Pekka Tähti T54 – 13.95
Esa-Pekka Mattila T54 – 14.94
Tuomo Himanka T54 – 15.51
Henry Manni T34 – 15.91
Amanda Kotaja T54 – 16.21
Sini Paukkeri T54 – 18.81
Toni Piispanen T51 – 20.38
Juuso Nuotio T52 – 21.72

Naisten 1500m Klo 20:25
Melissa Courtney-Bryant – 4.03.69
Elise Vanderelst – 4.09.32
Amalie Sæten – 4.09.78
Katharina Trost – 4.10.58
Rosie Clarke – 4.11.25
Erin Wallace – 4.16.75
Sofie Van Accom – DNF

Miesten 110m aitajuoksu Klo 20:40
Andy Pozzi – 13.17
Wilhem Belocian – 13.38
David King – 13.57
Antonio Alkana – 13.58
Elmo Lakka – 13.79
Hassane Fofana – 13.88
Ilari Manninen – 14.11
Simon Krauss – DNF

Naisten 100m aitajuoksu Klo 20:50
Nadine Visser – 12.68
Luminosa Bogliolo – 12.79
Luca Kozák – 12.83
Annimari Korte – 12.89
Nooralotta Neziri – 13.00
Lotta Harala – 13.10
Reetta Hurske – 13.11
Solène Ndama – 13.21

Paavo Nurmi Games liput 2021


Lippuja Paavo Nurmi Games liput ovat nyt myynnissä. Voit seurata infoa lipunmyynnistä sekä niiden hinnoista Paavo Nurmi Gamesin kotisivuilta kautta. Lippukategorioita on vuonna 2021 neljä erilaista sekä VIP-kategorikat jotka ovat jo loppuunmyytyjä.

Alla vuoden 2021 kisojen lippujenhinnat:

D-kaarre
30,00€ - 35,00 €
C-kategoria
40,00€ - 45,00 €
B-kategoria
53,00€ - 58,00 €
A-kategoria
63,00€ - 68,00 €